Katso logo

"Nenäni haisee simpukalta" Ruotsalainen tv-kasvo kertoo tv:ssä epäonnistuneesta kauneusleikkauksesta - outo hajuhaitta seurauksena

Veitsen terän alla
Mainos
Mainos päättyy

Nykyään tehdään yhä enemmän kauneusleikkauksia. Ylen neliosaisessa Veitsen terän alla -sarjassa tutustutaan ruotsalaisiin, jotka ovat muokanneet ulkonäköä leikkauspöydällä tai erilaisissa pistoksilla. Yksi näistä on seitsemän vuotta toimittajana ja tv-tuottajana toiminut Erik Galli

Stripparielämää, kauneusleikkauksia ja kimppakivaa: Tällainen on heinäkuun alun suoratoistopalvelujen tarjonta - katso listaus

Erik kertoo, kuinka puolet hänen kasvoistaan on pistetty uusiksi kymmenen vuoden aikana. 

– Huulissa on täytettä, poskiin on ruiskutettu rasvaa reisistä, leukaa on pienennetty ja nenää korjailtu, Erik sanoo. 

Mainos
Mainos päättyy

Erik on metsästänyt kauneutta kaikin tavoin. Hänen mielestään itsensä muokkaaminen on kallista ja kivuliasta. 

– Olen altistanut itseni riskeille, enkä edes ole tyytyväinen tulokseen, Erik kertoo.

Veitsen terän alla -ohjelmassa ladataan suorat sanat nykyajan huulitrendistä: ”Pieni paviaanin peräaukko”

Kolmannessa jaksossa Erik kertoo hänen epäonnistuneesta nenäleikkauksesta, joka tehtiin keväällä 2019. Hänen mielestään nenänsä oli liian paksu, joten hän pyysi kirurgia kaventamaan nenänpäätä. 

Epäonnistuneen leikkauksen myötä Erik tunsi olonsa vain rumemmaksi. Kosmeettisten ongelmien lisäksi hänellä jäi myös konkreettisia haittoja.

– Leikkauksen jälkeen nenäni on ollut aina tukossa ja vuotava, Erik toteaa. 

Nuoren miehen mukaan, hän joutuu niistämään nenäänsä vartin välein ympäri vuorokauden.

Mainos
Mainos päättyy

Erikin mielestä pahinta oli kuitenkin entiseltä kumppanilta Fredrikiltä kuullut sanat. 

– Kun olimme lähekkäin, nenästäni tuli äyriäisten tuoksua. Silloin jotain sisälläni kuoli. En halua kuulla kumppaniltani, että nenäni haisee simpukoilta, Erik kertoo. 

Veitsen terän alla: Tessa asuu pienessä luukussa kustantaakseen lukuisat kauneusleikkauksensa – harrastus sai alkunsa rajusta tosi-tv-ohjelmasta

– Fredrik kutsui nenääni simpukan uloshengitysaukoksi, Erik sanoo.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan