Näkökulma: Ruokaohjelmissa on kyse vain yhdestä asiasta – oli se kuorrutettu millä keekoilulla tahansa
Hapen, veden, painovoiman ja muutaman muun pikkujutun ohella ruoka on meille kaikille suhteellisen välttämätön asia, jos toiveena on pysyä hengissä. Hyvä ruoka on ravintoa kaikille aisteille, ja televisiossa on huomattu jo kymmeniä vuosia sitten, että näköaistillekin tuntuu maistuvan.
Suomessa buumin voi sanoa saaneen alkunsa 1970-luvulla Jaakko Kolmosen ja Veijo Vanamon Patakakkosesta (alun perin tunnettu nimillä Maukasta mutkattomasti, Asia on pihvi ja Kesäkeittiö), jonka suhteellisen ärsyttävä vihelletty tunnussävel (Roger Whittaker: Finnish whistler) on yksi kaikkien aikojen korvamadoista.
Siinä missä Kokki Kolmonen ja Vanamo vuoroin hiihtivät puusuksilla mökkikeittiöön kokkaamaan ja vuoroin höpisivät vahakangasliinojen äärellä arkikyökissä tekemässä ruskeaa kastiketta tai Karjalanpaistia, tekevät nykykokit erilaisissa kilpailullisissa tai ruokamatkailuun keskittyvissä ohjelmissaan eksoottisia kulttuurisidonnaisia ruokia tai jopa fine diningia.
Leffailta lasten kanssa – mikä voisin mennä pieleen? Melkein kaikki
Oli ohjelman muoto tai rakenne mikä tahansa niin selvää on se, että ruokaohjelmat ovat edelleen erittäin suosittu lajityyppi. Tälläkin hetkellä kotimaisilla kanavilla, suoratoistoista puhumattakaan, pyörii kymmeniä ruoka-aiheisia sarjoja. Osa niistä perustuu kilpailuun ja jännitykseen kuten MasterChef, joissakin vieraillaan maailmalla syömässä ravintoloissa ja kokkaamassa kuten Hansin matkassa ja joissakin pistetään ravintoloita uuteen uskoon Kuppilat kuntoon -otsikolla. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut Patakakkosen ajoista – ruoka on aina pääosassa, on hommaa kuorrutettu sitten millä tahansa keekoilulla.
Muutama vuosi sitten suomalaisilta tv- ja huippukokeilta kuten Harri Syrjänen, Tomi Björck ja Henri Alén kyseltiin, miksi ruokaohjelmat ovat niin suosittuja. Jokainen vastasi pitkälti samoin: reseptit ja vinkit, helppo seuraaminen ja samastuttavuus. Kanavien johdossa ollaan pitkälti samoilla linjoilla – ja tokihan ruokaohjelmien kaupallistaminen ja sponsorointi on huomattavasti monia muita lajityyppejä helpompaa.
Itse en ole oikein ikinä, etenkään nuorempana seurannut ruokaohjelmia, mikä johtuu ainakin osaksi siitä, että olen suhteellisen kädetön kokki. Käytyäni vieraana Kokkisodassa ja Neljän tähden illallisessa opin, että olen aika huono keittiössä, mutta myös sen, että ruuanlaittaminen voi olla todella hauskaa ja parhaimmillaan sosiaalinen kokemus.
Perheellisenä on ollut pieni pakkokin opetella tekemään ruokaa, ja pikkuhiljaa siitä on alkanut nauttia. Viimeinen sysäys tuli ehkä viime viikolla, kun olin kuvaamassa meidän pienelle Inez-kanavallemme Somekokki-sarjaa Tiktok-kokkausvideoillaan mainetta keränneen Alexander Trivedin kanssa. Oli jopa käsittämätöntä huomata, kuinka esimerkiksi peruspuurosta voi tuunata huikean makuelämyksen pienellä vaivan ja ajan käytöllä.
On ollut myös kiva huomata, että nykyisin ruokaohjelmissa avataan tarkasti myös raaka-aineiden taustaa ja terveellisyyttä ja otetaan huomioon budjettitaloudetkin. Herkullinen ruoka ei aina maksa maltaita, kun osaa erottaa jyvät akanoista.
Tänään aion kokeilla vääntää lempipastaani, joka sisältää Gorgonzola-juustoa, kermaa, valkosipulia, hiukan voita, salviaa, hyppysellisen sokeria ja pienen kourallisen paahdettuja ja rouhittuja saksanpähkinöitä. Ja toki pastaa. Sunnuntaipäivänä hienoinen herkuttelu on suorastaan vaatimus, ja onneksi suurin osa aineksista löytyy kaapista, koska etenkin pähkinät ovat suht hintavia, mutta onneksi juustoa saa tiskeiltä pienempiä määriä erillispakattuna.
Tuli nälkä.
Palataan asiaan!