Näkökulma: Ihminen, joka ei osaa olla elokuvissa hiljaa, on täydellinen juntti
Jos tekee mieli jutella tai räplätä kännykkää, se kannattaa ja pitääkin tehdä jossain muualla kuin elokuvateatterissa.
Helsingin Sanomissa julkaistiin hiljattain mielipidekirjoitus, jossa vaadittiin elokuvateattereihin hiljaisia näytöksiä. Kirjoituksen suurin kritiikin kohde oli näytöksissä syöminen ja sen aiheuttamat häiritsevät äänet.
Syömisen ja rapisevien karkkipussien suhteen olen jo luovuttanut. Varsinkin nykyisin, kun tuntuu, että teatteriyritysten suurin kehittelyn kohde ja rahan lähde on varsinaisten elokuvien sijaan juuri mässäily- ja juominkipuoli, tuntuu jo varsin epätodennäköiseltä, että teatterit haluaisivat tähän äänihaittaan puuttua.
Eniten ihmetystäni sen sijaan nosti kirjoituksen Facebook-jaon kommenttiosio, joka oli sanalla sanoen hämmentävä. Keskustelu laajeni kommenteissa yleiseen katsojien äänekkyyteen elokuvateattereissa. Isolla osalla kommentoijista tuntui olevan varsinaisena tahtotilana, että elokuvanäytöksissä pidetään ääntä ja jutellaan ja että se olisi jopa oikein yhteisöllinen kokemus.
Ja kun joku järjen ääni pyysi keskustelussa kohteliaasti sivistynyttä käytöstä näytöksiin ja esimerkiksi välihuutelun välttämistä, niin vastauksena oli, että ” kato kotonas”. Ai ensi-iltaelokuva pitäisi katsoa kotona? Edes nykyisellä suoratoistojen valtakaudella vain minimaalisen harvat elokuvat tulevat tuoreeltaan kotikatseluun.
Näkökulma: Suomi-huumorille voi jälleen nauraa – Jarkko Tamminen ja Etsijät osuivat napakymppiin
Ja kyllä uutuusarvon lisäksi merkitystä – ja siten teatteriin houkuttamassa – on puhdas elokuvateatterielämys isoine kankaineen ja hyvine äänentoistoineen. Kun tästä puolestaan saa maksaa jo varsin arvokkaan hinnan, niin on ihan oikeutettua pyytää, että sen hienouden saa kokea rauhallisessa ja mahdollisimman hiljaisessa ympäristössä.
Olen varsin kansanomainen henkilö itsekin ja sen mukaista käytöstä monesti puolustankin, mutta kyllä ihminen, joka ei osaa olla elokuvissa mahdollisimman hiljaa, on täydellinen juntti. Elokuvakokemus on pyhä, eikä sinne tulla häiritsemään elokuvataidetta kunnioittavia katsojia omalla mölyämisellä.
Näkökulma: Miksi The Joulukalenteri on edelleen hyvä yli 26 vuoden jälkeen?
Painotan, että en nyt puhu karkkipussien rapinoista ja muusta alkuperäisen mielipidekirjoituksen pienistä äänistä, sillä niille ei yksittäinen katsoja voi mitään (joskin rapisevia pusseja tarjoava elokuvateatteri voisi!). Korpeamisen kohteena oli tuo kommenttiosio, jossa voittopuolisesti lähes vaadittiin, että näytökset olisivat mölyluolia ja jos ei sitä kestä, niin on syytä pysyä kotonaan.
Jos tämä taas on yleinen konsensus, ja niin sanotun suuren yleisön mielestä elokuvanäytöksessä saa muitta mutkitta keskustella, räplätä puhelintaan ja muutenkin meluta, niin kulttuurimme on vieläkin pahemmassa alennustilassa kuin uskoinkaan, suorastaan tuhon partaalla.
Elokuvateatteriketjuilla ja -yrittäjillä olisi näytön paikka: voisitte esimerkiksi näytösten alussa muistuttaa lyhyillä pätkillä valkokankaalla, että elokuvan aikana kuuluu olla hiljaa. Ja että tämä toive koskee muutakin kuin matkapuhelimessa puhumista.