Mitä ihmettä? Suomessa kuvattua Draculaa pihdataan
Luc Bessonin vampyyridraama ei pääse normaaliin teatterilevitykseen.
Ranskalainen ohjaajaveteraani Luc Besson, 66, on työntänyt lusikkansa veripalttuun ja tehnyt oman sovituksensa maailman kuuluisimmasta vampyyrista.
Arkistovideo: Monika Lindemanin ja Darren McStayn suosikkikauhuelokuvat
Bessonin Dracula on jo siitäkin syystä mielenkiintoinen, että osa elokuvasta on kuvattu Suomessa. Mukana on isoja ulkokohtauksia, jotka oli alun perin tarkoitus kuvata Juran vuoristossa itäisessä Ranskassa. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt lunta, jonka etsintä vei Bessonin kuvausryhmineen Kajaaniin, Kuhmoon ja Sotkamoon.
Suurin osa sisäkohtauksista on kuvattu studioilla Pariisin ulkopuolella. Elokuvan nimiroolissa nähdään ohjaajan edellistäkin elokuvaa DogMan tähdittänyt Caleb Landry Jones ja muissa osissa Matilda De Angelis, kaksinkertainen Oscar-voittaja Christoph Waltz ja näyttelijä Rosanna Arquetten tyttärenäkin tunnettu Zoë Bleu Sidel. Musiikin elokuvaan on säveltänyt yhteistyöstään Tim Burtonin kanssa tunnettu Danny Elfman.
Vain kolme näytöstä Suomessa
Suomi-kytköksestä sekä aiheen ja tekijöiden nimekkyydestä huolimatta Bessonin Draculaa ei tuoda Suomessa lainkaan viralliseen teatterilevitykseen. Elokuva on mahdollista nähdä valkokankaalla ensi viikolla vain kolmessa erikoisnäytöksessä kahdella festivaalilla.
Helsingissä elokuva esitetään Night Visions -festivaalilla torstaina ja lauantaina 20. ja 22. marraskuuta. Lisäksi elokuva nähdään Joensuun Cinemare-festivaalilla lauantaina 22. marraskuuta.
Tallinnaan matkaaville vinkkinä, että Virossa Bessonin Dracula sai ensi-iltansa valkokankaalla jo elokuun puolivälissä ja on yhä katsottavissa muutamissa teattereissa.
