Huomasitko? Harry Potter -tähti sai potkut elokuvasarjasta rikostuomion vuoksi

Jamie Waylett tähditti Harry Potter -sarjaa Victor Crabbena.
Harry Potter -fanit hämmentyivät Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 1 -elokuvan saapuessa teattereihin, kun Draco Malfoyn oikeana kätenä tunnettu Victor Crabbe katosi sarjasta sanaakaan sanomatta.
Syy hahmon katoamiseen liittyy näyttelijä Jamie Waylettin yksityiselämään, sillä tähti sai sarjasta potkut jäätyään kiinni tosielämän rikoksesta vuonna 2009. Tuolloin tähti jäi poliisien haaviin kannabiksen kasvattamisesta kotonaan.
Barbie-elokuva sai aikaan erikoisen ilmiön – lapsia nimetään Barbieksi ja Keniksi

Kyseessä ei kuitenkaan ollut Jamien ainoa laiton teko, sillä hän vietti kaksi vuotta vankilassa osallistuttuaan väkivaltaisiin levottomuuksiin Lontoossa vuoden 2012 mellakoissa.
Manaaja-kauhuklassikon ohjaaja William Friedkin on kuollut
Sittemmin vapauduttuaan Jamie ei ole enää jatkanut näyttelemistä, mutta häneltä voi yhä tilata videotervehdyksen suositulta Cameo-sivustolta. Myös miehen ulkonäkö on muuttunut, ja tähti viihtyykin nykyään tuuheassa parrassa. Lisäksi hänen kasvojaan koristaa tatuointi.
Lähde: Mirror