Katso logo

Huippusuositun The Bear -sarjan kolmas kausi alkaa – tätä on luvassa

Huippusuositun The Bear -sarjan kolmas kausi alkaa – tätä on luvassa

Palkittu ravintoladraama on jälleen rikkonut katsojaennätyksiä Yhdysvalloissa.

Mainos
Mainos päättyy

FX-yhtiön tuottama menestysdraamasarja The Bear jatkuu uusin jaksoin keskiviikkona 17. heinäkuuta.

Kolmannen tuotantokauden kaikki 10 jaksoa julkaistaan Disney+ -suoratoistopalvelussa kerralla. Jaksot on jo julkaistu Yhdysvalloissa 27. kesäkuuta Hululla.

Sarjan yhä kasvava suosio näkyy myös sen katsojaluvuissa, sillä Variety kertoo, että sille kertyi hurjat 5,4 miljoonaa katsojaa neljän päivän aikana.

Kyseessä on Hulun kaikkien aikojen ennätys, mitä tulee palvelussa julkaistujen käsikirjoitettujen sarjojen ensi-iltoihin.

Mainos
Mainos päättyy

Kaikkiaan The Bear kahmi jopa 24 prosenttia enemmän katsojia, kuin mitä kakkoskauden jaksot saivat viime vuonna samassa ajassa.

Sarjan pääosassa loistaa Hävyttömät-sarjasta tutuksi tullut Jeremy Allen White, jonka roolihahmo Carmy ryhtyy pyörittämään itsemurhan tehneen veljensä ravintolaa.

Huippuravintoloissa työskennelleen Carmyn avuksi saapuu myös ravintolakokki Sydney (Ayo Edebiri), joka yrittää omalla panoksellaan saada tolkkua kaoottisen paikan toimintaan. Hikistä ja draamantäyteistä elämää keittiössä tähdittävät lisäksi Ebon Moss-Bachrach, Lionel Boyce, Liza Colón-Zayas, Abby Elliott sekä Matty Matheson.

Tätä on luvassa

Kolmannella kaudella luvassa on jälleen intensiivistä räjäyttelyä. Carmyn mielenterveys näyttää ottavan takapakkia ja rakkausrintamalla hän on ainakin Neilin (Matty Matheson) mielestä jumissa. 

Aiemmin rähjäinen ravintola The Original Beef of Chicagoland onkin nyt huipputason paikka The Bear, jonka korkeasta laadusta on pidettävä kynsin hampain kiinni. Miten Carmy oikein saa sekä ravintolan ja sen raha-asiat että ihmissuhteensa kuntoon?

Mainos
Mainos päättyy

Keittiödraama palkittiin tänä vuonna kuudella Emmy-pystillä mukaan lukien parhaan komediasarjan palkinnon. Se nappasi myös kolme Golden Globe -palkintoa, mukaan lukien parhaan komedian Golden Globen.

The Bear, 3. tuotantokausi Disney+ -palvelussa 17.7.. 

Jeremy Allen Whiten (kuudes vasemmalta) ja Ayo Edebirin (keskellä) välistä roolityötä saadaan ihastella jälleen The Bearin kolmoskaudella.
Jeremy Allen Whiten (kuudes vasemmalta) ja Ayo Edebirin (keskellä) välistä roolityötä saadaan ihastella jälleen The Bearin kolmoskaudella.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan