Vuoden parhaaksi sarjaksi ylistetyn The Bearin päätähti oli tumpelo keittiössä – meni sarjaa varten Michelin-ravintoloihin oppiin

Disney+:lla julkaistu sarja The Bear on kerännyt suosiota niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Sitä on ylistetty jopa vuoden 2022 parhaaksi tv-sarjaksi. Katso pääsi haastattelemaan sarjan päähahmoa näyttelevää Jeremy Allen Whitea.
The Bear kertoo nuoresta huippukeittiömestarista Carmen “Carmy” Berzattosta, joka palaa kotikaupunkiinsa Chicagoon johtamaan suosittua voileipäravintolaa. Ravintola kuului hänen isoveljelleen, joka on nyt tehnyt kaikkien yllätykseksi itsemurhan.
Sarja on onnistunut siinä, mitä moni on yrittänyt. Keittiömaailma on saatu näyttämään aidolta.
– En tosiaankaan osannut tehdä mitään keittiössä ennen tätä sarjaa, ja nyt pystyn ehkä tekemään muutaman ihan syötävän aterian. Kävin ennen kuvauksia parin viikon intensiivisen kokkauskurssin Kulinaristisessa koulussa Pasadenassa, Kaliforniassa ja menin sen jälkeen harjoittelijaksi muutamaan Michelin tähtiä saaneeseen ravintolaan, Jeremy Allen White kertoo Katsolle.
– Halusin ymmärtää, mitä keittiössä tapahtuu, ja pääsin preppaamaan ruokia näissä ravintoloissa, mikä oli unohtumaton kokemus.
The Bear ei kuitenkaan ole sarja pelkästään kokkaamisesta ja haastavasta ravintolan pyörittämisestä, vaan se kertoo myös perheen ja ihmissuhteiden merkityksestä. Siitä, miten pienet asiat vaikuttavat isoihin ja mitä voimme oppia itsestämme ja muista.

– Toivon tietenkin ihmisten, varsinkin ravintoloissa työskentelevien, pitävän keittiötä ja ravintolaa totuudenmukaisena, mutta toivon myös katsojien löytävän tarinat keittiön sisältä. Keittiö on perhe siellä työskenteleville, ja iskut sekä kunnianosoitukset otetaan vastaan yhdessä, Jeremy sanoo.
– Isoissa kaupungeissa sijaitsevat huippuravintolat yhtä lailla kuin pienet voileipäputiikit ovat mielestäni jokainen pieniä ihmeitä. Jotkut niistä on ollut auki kymmeniä vuosia. Miten on mahdollista heidän onnistuvan siinä päivä toisensa jälkeen? Ihmisten välisillä kemioilla on siinä suuri merkitys.
Näkökulma: The Bear on vuoden intensiivisin sarja, joka jättää valtavan nälän kakkoskauteen
The Bear Disney+:ssa.