Ex on the Beach: Artun eksä saapuu taloon – kohta lantiot keinuvat suihkussa, mutta kenen kanssa?

Ex on the Beach Afterski Suomi 2.0 -ohjelman 13. jaksossa 24.5. taloon saapuu Artun ex-tyttöystävä Sanni, 21.
Turusta lähtöisiin oleva vaaleaverikkö saa heti osakseen huomiota, kun Artun lisäksi Jape iskee silmänsä häneen. Kolmiodraaman ainekset ovat siis erittäin vahvasti kasassa.
Artun mukaan hänellä ja Sannilla on selvittämättömiä asioita. Arttu – olkoonkin, että on talossa säätänyt monien naisten kanssa – on edelleen aivan lääpällään Sanniin.
– Sannin ja mun keissi loppui seinään ja turhaan. Halusin elää sinkkuelämää. Fiilikset ei missään vaiheessa oikeasti loppuneet, ex-naistaan ikävöivä Arttu sanoo.
– Aion varmasti yrittää saada takaisin sen mimmin, hän uhoaa.
Samaan aikaan Jape puree rystysiään, kun Sanni on niin kuuma. Jape sanoo haluavansa lähentyä uutta tulokasta. Hän pääsee kuin pääseekin Sannin kanssa treffeille, ja miehen tunteet sen kun syvenevät. Sanniakin kiinnostaa jotenkuten, mutta hänellä on yhä tunteita Arttua kohtaan.

Noin muuten Sanni pitää spontaaneista ja tatuoiduista miehistä, joilla on ruskeat nappisilmät.
Sannille tarjoutuu tilaisuus viettää yö sviitissä haluamansa miehen kanssa. Arttu ja Jape valpastuvat ilmoituksesta, kumman Sanni valitsee. Sanni valitsee Artun.
Hivenen pettynyt Jape lupaa Sannille pitää petinsä vapaana, jos Sannia huvittaa keskustelujen päätteeksi tulla hänen viereensä nukkumaan.
Vaan eipä taida nukkumishommat Sannia huvittaa. Tokkopa hän ehtii Artun kanssa kissaa sanoa, kun suihkun sumean lasiseinän läpi jo nähdään lantioiden kiihkeää keinuntaa.
Toisin sanoen Sanni ja Arttu harrastavat seksiä suihkussa.
Samaan aikaan Jape makaa sängyllä selällään, ilman Sannia.
Jakson 13 alussa koetaan myös shokki, kun talossa alusta asti mukana ollut Aliisa lähetetään kotiin. Aliisa on harmissaan lähdöstä, sillä monta sotkua jää häneltä selvittämättä.
Ex on the Beach Suomi Afterski 2.0. discovery+-palvelussa kaksi jaksoa tiistaisin.