Ensitreffit alttarilla -Vera laukoo päin naamaa Matille mielipiteensä tämän ulkonäöstä ja tavoista: ”Kämpässä haisee jatkuvasti hiki”

Ensitreffit alttarilla 2.0. -ohjelman ensimmäisen kauden aikana on tullut selväksi, ettei mukana oleva Vera, 29, kaihda tuoda mielipiteitään esille.
Vera on kauden aikana ilmaissut selvästi tyytymättömyytensä sulhastaan Mattia kohtaan. Veran mielestä heidän väliltään uupuu myös kipinä.
Maanantaina 16.1. MTV Katsomoon ilmestyneessä jaksossa Vera puhuu jälleen suoraan Matille siitä, mitkä miehen tavoissa ja piirteissä ärsyttävät häntä.
Veran mielestä hän jakaa täysin erilaisen huumorintajun Matin kanssa, ja hän kaipaisi heidän välilleen kiusoittelua. Veran mukaan hänellä on ilkikurinen huumori, kun taas Matin huumorintajua hän joutuu toisinaan häpeämään.
– Olen joutunut kokemaan sen, että hän leikkii tuolla ostoskärryllä kaupassa ja roikkuu kärryn kahvassa niin kuin pikkulapsi. Ihmiset katsovat siellä suu auki, niin se kieltämättä menee vähän yli, Vera pohtii jaksossa.
Mattia kiinnostaa tietää, mistä muista asioista Veralla on hänestä huomautettavaa.
– Huomauttaisin siitä, että meidän kämpässä haisee jatkuvasti hiki ja nuuska.
Vera kertoo pitävänsä siitä, että miehellä on huolliteltu ulkonäkö.
– Sitten tykkään, että on huoliteltu ulkonäkö. Tykkäisin, että panostaisit siihen ehkä vähän, Vera toteaa suoraan Matille.
– Hän ei hirveästi tukkaa kampaile eikä siisti partaansa, että se pitää olla joko kunnon parta tai ei partaa ollenkaan. Ei mitään välimuotoa siitä, hän jatkaa kameroille.

Veran mielestä Matilta uupuu myös osittain perus käytöstavat ravintolassa ja muualla.
– Ihan ensimmäisellä illallisella sä et ojentanut mulle tuolia. Nämä on sellaisia juttuja, joihin kiinnitän huomiota.
Veraa kiinnostaa tietää, mikä hänessä ärsyttää. Mattia ärsyttää esimerkiksi se, kun Vera pitää jääkaapin ovea auki.
Vera löytää lisää huomautettavaa Matista.
– Kun itse olen tekijä, ja sä olet rauhallinen tössykkä, niin se on aika kyllästyttävää mulle. Koen, että mulla on kuitenkin sellainen vetovastuu asioista, kun on tottunut itse säpäkkään toimintaan. Niin se voi joskus ärsyttää, mutta olen opetellut, etten huomauta siitä asiasta.
Matti on kuunnellut Veran huomautuksia rauhallisena. Mielipiteensä naisen suorasanaisuudesta hän kertoo kameroille.
– Vera on kyllä sellainen persoona, että hän sanoo suoraan mitä ajattelee. Se on välillä ärsyttävää kyllä, mutta olen kohtuuhyvä käsittelemään sitä ja jättämään ne asiat omaan arvoonsa, etten hirveästi niistä provosoidu.
Ensitreffit alttarilla 2.0. MTV Katsomossa maanantaisin, torstaisin Avalla.