Ensitreffit alttarilla: Taina murtuu Matin tylystä kommentista: ”Sain lievän hermoromahduksen”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Tainan ja Matin hyvin alkanut suhde alkaa saada säröjä.
Taina on alkanut kaivata omaa aikaa ja tilaa suhteessaan tuoreeseen aviomieheensä Mattiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Hän on tuntenut olonsa välillä ahdistuneeksi häämatkalla Reykjavikissa, Islannissa.
Tiistaina 1. lokakuuta nähtävässä jaksossa Taina meneekin häämatkalta palattuaan kotiinsa Tampereelle, eivätkä he välittömästi aloita Matin kanssa yhteiseloa. Matti on alkuun ymmärtäväinen, mutta myöhemmin hän tuo esiin, että he joutuvat hänen mielestään aloittamaan kaiken tunnetasolla alusta. Taina on eri mieltä.
– Jos me ollaan pari päivää erossa, niin enhän mä katoa mihinkään. Eihän mun tunteet katoa mihinkään, hän muistuttaa.
Taina kertoo Matille, että tahti on ollut hänelle liian nopea.
– Sit kun mä en pysty, niin mulle tulee riittämätön olo, ja mun on vaikea olla sun lähellä.
Matti kysyy, onko hän vaatinut liikaa, mutta Taina kieltää ja tarkentaa, että heillä on vain eri tahti. Matti ymmärtää, ettei erossa olo ollut niin iso asia kuin hän kuvitteli.
– Taina sanoi, että hän halusi olla yksin, eikä erossa minusta, kun minä ajattelin sen just niin, että hän haluaa että minä olen jossain muualla, hän toteaa.

Ensimmäisenä yönä nukkumaan mennessä Matti esittää kuitenkin kysymyksen, joka loukkaa Tainaa.
– Kysyin, että ajatteleeko hän tämän enempi ohjelmana vai parisuhteena, Matti täräyttää.
Tainalle tämä on vaikea paikka, ja hän puhkeaa itkuun myöhemmin siitä puhuessaan.
– Tuli tosi loukattu olo, ja sain lievän hermoromahduksen. Tuli semmonen olo, että mua ei ymmärretä. Voinko mä luottaa tuohon ihmiseen ja siihen, mitä se sanoo vai ajatteleeko se sittenkin jotakin muuta, koska kaikki on pitänyt olla hyvin, kun olen kysynyt asioista?
Keskustelu on jatkunut yömyöhään, eikä Matti tajunnut kysymyksen olleen loukkaava. Myöhemmin pari selvittelee asiaa Kari Kanalan kanssa. Karin mielestä he tarvitsevat suhteeseen kepeyttä ja malttia tutustua rauhassa.
Ensitreffit alttarilla MTV3:lla ja MTV Katsomossa tiistaisin.