Katso logo

Elokuva-arvio: Visionääriohjaajan Kinds of Kindness heittää raa’an seksin, väkivallan ja veren suoraan päin näköä

Kinds of Kindess

Elokuva koostuu kolmesta lähes tunnin mittaisesta toinen toistaan häiriintyneemmästä tarinasta, joita ohjaa samankaltainen tematiikka.

Mainos
Mainos päättyy

Viime vuonna Yorgos Lanthimos yllätti Poor Things -elokuvallaan. Elokuva oli ehdolla useassa Oscar-kategoriassa, joista Emma Stone voitti roolistaan Oscar-palkinnon. Tänä vuonna puolestaan Kind of Kindessin miespääosan esittäjä Jesse Plemons voitti roolisuorituksestaan parhaan näyttelijän palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla.

Katso elokuvan traileri alta.

Kind of Kindness

Draamakomedia ***

Visionääriohjaaja Yorgos Lanthimoksen tuorein ohjaus Kinds of Kindness koostuu kolmesta tarinasta, joita kantaa samankaltainen tematiikka, joka käsittelee identiteettiä, seksuaalisuutta, rakkautta ja eristäytymistä. Ensimmäinen pätkä kertoo miehestä, joka seuraa sokeasti käskyjä ilman valinnanvaraa. Toisessa tarinassa poliisi elää sumussa, kunnes hänen merellä kadonnut vaimonsa palaa – mutta täysin muuttuneena. Viimeinen, kolmas tarina puolestaan tuo kultin kaltaisen tarinan valkokankaalle, kun Oscar-voittaja Emma Stone etsii pakonomaisesti mystistä henkilöä, josta on tuleva hengellinen johtaja.

Mainos
Mainos päättyy

Häiriintynyt, iljettävä, villi, vahva, omalaatuinen, taattua Yorgosta. Nämä sanat kuvaavat elokuvaa, joka ehkä yllättävää kyllä, ei yllätä. Katsojaa shokeerataan heittämällä päin näköä rajua seksiä, väkivaltaa ja jopa kannibalismia. Kohtaukset, jotka kuvataan visuaalisesti upeasti, katkaistaan hurjan raivokkaalla tavalla tai mustalla huumorilla. Tästä syystä elokuva on varmasti saanutkin melko korkean ikärajan, nimittäin K16. Näennäisesti kiltti ei välttämättä olekaan kiltti, kuka vain voi tehdä mitä vain – varoittamatta – ja rakkauden edessä voi suostua mihin tahansa.

Elokuvan kolmessa tarinassa on jokaisessa samat näyttelijät eri rooleissa.
Elokuvan kolmessa tarinassa on jokaisessa samat näyttelijät eri rooleissa.

Näyttelijät kantavat jokaista tarinaa upeasti eteenpäin, eikä ihmekään, sillä Yorgos työskentelee usein samojen tähtien kanssa, kuten myös tässä elokuvassa. Rooleissa nähdään Jessen ja Emman lisäksi WIllem Dafoe ja Hong Chau

Saako tämä teos kriitikot ja katsojat lumoihinsa kuten edeltäjänsä? Jokseenkin epäilen. Jos olet Yorgosin töiden fani, kuten minä, kannattaa elokuva kuitenkin katsoa. Pioneeri palaa juurilleen psykoottisen, hullunkurisen elokuvan maestrona. Alkuperäiskäsikirjoituksesta vastaa Yorgosin lisäksi Efthimis Filippou.

O: Yorgos Lanthimos. N: Emma Stone, Jesse Plemons, Willem Dafoe, Hong Chau, Margaret Qualley, Joe Alwyn. (Irlanti, Iso-Britannia 2024). 164 min.

Mainos
Mainos päättyy

Kind of Kindness elokuvateattereissa 5. heinäkuuta alkaen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan