Dome Karukoski ajoi itsensä uupumukseen – hakeutui terapiaan

Dome Karukoski, 48, on Suomen tunnetuimpia ja menestyneimpiä ohjaajia, jonka pitkät elokuvat ovat keränneet Suomen teattereissa yhteensä toista miljoonaa katsojaa.

Domen seuraavalla elokuvalla on kuitenkin mahdollisuus yltää satojen miljoonien yleisöön. Antti Tuomaisen romaaniin pohjaava Pikku Siperia on Suomen ensimmäinen Netflix-elokuva, joka julkaistaan perjantaina 21. maaliskuuta globaalisti palvelun yli 300 miljoonalle tilaajalle. Se tarkoittaa käytännössä jopa yli 700 miljoonan silmäparin yleisöä.

Alun perin Karukoskelle tarjottiin filmattavaksi toista Tuomaisen romaania, vuonna 2010 julkaistua Parantajaa.

– Olin käymässä Warnerin studioilla Los Angelesissa 2016 ja tapasin siellä erään tuottajan, joka tuli puhumaan The Healer -nimisestä kirjasta. En vielä tuolloin tajunnut, että kyseessä oli Antin teos. Luin sen ja ymmärsin heti, miksi jenkit olivat kiinnostuneita. Kirjan dystooppisen tarinan voisi siirtää helposti Helsingistä New Yorkiin. Lopulta hanke ei kuitenkaan edennyt. Ehkä se oli liian synkkä sen hetkiseen maailmantilanteeseen, Dome pohtii Katsolle.

Karukoski törmäsi 2018 julkaistuun Pikku Siperiaan, kun suomalainen tuotantoyhtiö Bufo oli sovittamassa sitä Netflixille.

– Olin isojen muutosten keskellä, kävin terapiassa ja mietin, mitä oikeasti haluan tehdä. Tapasin vanhan ystäväni, tuottaja Mark Lwoffin, joka kysyi, tunnenko Tuomaisen ja olisinko kiinnostunut ohjaamaan Pikku Siperian Netflixille. Kun luin sen, siinä oli jotain, mikä resonoi vahvasti elämäntilanteeni kanssa. Kirja käsitteli anteeksiantoa ja armollisuutta – teemoja, joita olin itsekin prosessoinut. Se tuntui juuri oikealta elokuvalta tehdä.

Uupumus ja itsensä etsiminen

Ennen Pikku Siperiaa Karukoski työskenteli useilla aikavyöhykkeillä samanaikaisesti, mikä alkoi vähitellen vaikuttaa hänen jaksamiseensa ja perhe-elämäänsä.

– Olin mukana projekteissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mikä tarkoitti, että päivät venyivät aamuyöhön ja alkoivat taas aikaisin seuraavana aamuna. Työpäivät olivat kaoottisia: ensin tapaamisia Los Angelesin ajassa, sitten palavereita Lontoossa ja lopulta asioiden hoitamista Suomen tuotantotiimin kanssa. Käytännössä perhe-elämälle ei jäänyt tilaa. Viikonloput ja illat menivät töissä, ja yhtäkkiä tajusin, etten edes nähnyt lapsiani kunnolla. Siinä vaiheessa ymmärsin, että jotain oli pakko muuttaa.

Karukoski päätti hakeutua terapiaan ymmärtääkseen paremmin jaksamistaan ja työskentelytapojaan.

– Terapiassa nousi esiin kysymyksiä, joita en ollut aiemmin miettinyt. Miksi jahtaan menestystä niin intensiivisesti? Mitä todella haluan tehdä? Huomasin, että tietyt lapsuudesta ja isäsuhteesta kumpuavat asiat vaikuttivat edelleen valintoihini. Oli tärkeää pysähtyä ja reflektoida, mitä haluan elämässäni. Sen ymmärtäminen on vaikuttanut paljon siihen, miten suhtaudun työhöni nykyään.

Netflix yhteistyökumppanina

Pikku Siperia on monella tapaa historiallinen elokuva. Se on kuvattu kokonaan Suomessa paikallisella työryhmällä. Myös sen jälkityöt on tehty täällä. Samalla se on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on rahoitettu täysin amerikkalaisilla dollareilla.

– En muista, että yhtään suomalaista elokuvaa olisi tehty aiemmin pelkällä jenkkirahalla. Jopa Sisussa oli mukana myös kotimaista rahoitusta.

Karukoski kuvailee Netflixin työskentelytapaa perinteiseksi studiotoiminnaksi.

– Heillä oli selkeä strategia ja he valvoivat tuotantoa, mutta eivät kontrolloineet luovaa prosessia liikaa. Käsikirjoitus- ja leikkausvaiheessa he antoivat paljon kommentteja, mikä on normaalia, kun tehdään kansainvälistä elokuvaa. Myös jokaisen kuvauspäivän otokset lähetettiin heille katsottavaksi ja hyväksyttäväksi. Heidän tavoitteenaan oli tehdä Pikku Siperiasta mahdollisimman hyvä ja globaalisti toimiva elokuva, Dome kiteyttää.

Sovitus ja näyttelijävalinnat

Domen mukaan Tuomaisen kirjassa oli jo valmiiksi vahva elokuvallinen rakenne. Silti sen tiettyjä kohtauksia täytyi yksinkertaistaa ja suoristaa.

– Halusimme pitää elokuvan sävyn ja henkilöhahmot mahdollisimman tunnistettavina. Käsikirjoitusprosessissa tarinaan ei tehty suuria muutoksia, mutta joitakin elementtejä sopeutettiin elokuvan kerrontaan.

Rikoskomedia antoi genrenä mahdollisuuden ampua välillä harkitusti yli.

– Suomalaiset ovat tunnetusti draamakansaa, jolle kaiken pitää olla mahdollisimman realistista. Minusta oli kuitenkin ihanaa tehdä puhdasta genre-elokuvaa, jossa saa myös välillä liioitella. Suomessa ei ole juurikaan perinnettä sellaisesta rikoskomediasta, jota esimerkiksi Coen-veljekset ja Tarantino edustavat.

Elokuvan näyttelijävalinnat toteutettiin pitkän koekuvausprosessin kautta.

– Se oli Netflixin vaatimus, sillä he halusivat olla sataprosenttisen varmoja, että mukana on rooleihin parhaiten sopivat näyttelijät. Eero Ritala nousi esiin, koska hänellä on taito tehdä draamaa sekä komediaa. Rikostarina vaatii tiettyä vinoutunutta huumoria, ja Eero osasi sen täydellisesti. Hän pystyi yhdistämään koomisen ajoituksen ja vakavan tunnepuolen tavalla, joka toi hahmoon syvyyttä.

Suomalaisen elokuvan tulevaisuus

Karukoski ei näe suoratoistopalveluita pelastuksena rahoitus- ja muiden ongelmien kanssa painivalle suomalaiselokuvalle, mutta myöntää niiden tuovan merkittäviä mahdollisuuksia.

– Suomi on pieni kielialue, ja kansainväliset yhteistyöt voivat tuoda uusia resursseja ja näkyvyyttä. Netflixin mukanaolo avaa ovia, mutta tällaiset projektit ovat pitkiä prosesseja. Tämäkin elokuva sai alkunsa vuosia sitten ja on vasta nyt valmis.

Karukoski uskoo, että tulevaisuudessa vastaavia yhteistyömahdollisuuksia avautuu lisää, ja suomalaisella elokuvalla on potentiaalia saavuttaa entistä laajempi yleisö. Domen mukaan ei ole kuitenkaan järkevää, että elokuvia tehdään enää vain teatterilevitykseen.

– On paljon suomalaisia, joilla ei ole elokuvateatteria kotiseudullaan. Ja on myös paljon ulkomailla asuvia suomalaisia, jotka kaipaavat oman maan tarinoita. He voivat katsoa Pikku Siperian ja muita Netflix-elokuvia missä haluavat ja milloin haluavat.

Karukoskella on vireillä uusia projekteja parhaillaan Britanniassa sekä Suomessa.

– Kuten elokuva-alalla aina, asiat liikkuvat hitaasti. Voi olla, että en tee tänä vuonna yhtään leffaa, tai sitten niitä tulee kolme. Kaikki riippuu monesta palasesta, kuten rahoituksesta, aikatauluista ja näyttelijöistä. Mutta tällä hetkellä keskityn siihen, että teen projekteja, jotka todella kiinnostavat ja joissa on jotain merkityksellistä.