Näkökulma: Mummolan Oscar-valinta kielii kotimaisen elokuvan vararikosta

Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama Mummola valittiin Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Valinta on masentava osoitus suomalaisen elokuvan nykytilasta. Täällä ei ole viimeisen vuoden aikana tehty ainuttakaan poikkeuksellisen hyvää elokuvaa. Ei sellaista, joka olisi itsestäänselvä valinta mittelemään kovan luokan kansainvälistä tarjontaa vastaan.

Mummolalla on faninsa, mutta itse pidän sitä korkeintaan välttävänä saavutuksena. Kerronnalliselta fokukseltaan harhaileva teos kertoo erään suomalaisen perheen joulunvietosta etäältä, useiden pitkäkestoisten ja paikallaan pysyvien kamerakulmien kautta.

Ulrich Seidlin ja Roy Anderssonin mestaroima kuvaustyyli on Mummolan kohdalla lavastus, jolla katsojalle myydään illuusio mahdollisimman autenttisesta, dogma-klassikoita resonoivasta tunnelmasta. Se ei kuitenkaan pelasta elokuvan pateettista sisältöä auttamattomaan tylsyyteen vajoamiselta. Amerikkalaisen Oscar-valitsijayleisön silmissä Mummola näyttää varmaankin jonkin sortin dramatisoidulta kotivideolta.

Mikä elokuva olisi sitten ollut Oscar-ehdokkuuden arvoinen? Kategoriassa piti ottaa tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka saivat ensi-iltansa valkokankaalla 1. lokakuuta 2023 ja 30. syyskuuta 2024 välisenä aikana. Tuohon väliin mahtuu ainakin ohjaaja Katja Gauriloffin Je’vida, historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva, jonka eksoottisuus sekä hypnoottinen visuaalisuus olisivat varmasti olleet vientivaltteja.

Suurta ja suosittua populaarielokuvaa kannattavien valinta olisi varmaan ollut Tiina Lymin sovitus Myrskyluodon Maijasta. Sen suosio Suomessa ei kuitenkaan takaa näkyvyyttä Yhdysvalloissa, jossa melodramaattiset pukudraamat hukkuvat lajityypin ylitarjontaan.

Entä olisiko Miia Tervon draamakomedialla Ohjus ollut mitään mahdollisuuksia? Tuskin, sillä 40 vuoden takaisen neuvosto-ohjusselkkauksen satirisointi tuntuu aitoa Venäjän uhkaa potevassa maailmassa jokseenkin triviaalilta.