Bowie etsi väsymättä vastauksia – koomasta herännyt ohjaaja Brett Morgen teki rock-legendasta dokumentin Moonage Daydream
David Bowien (s. 1947) laulajanura alkoi jo 1960-luvun alussa, mutta vuoden 1969 Space Oddity -single herätti ensimmäisen kerran laajempaa huomiota. Lopullinen kaupallinen läpimurto tapahtui vuoden The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -albumin (1972) myötä.
Vuonna 2016 maksasyöpään kuolleen Bowien pitkän uran leimallinen piirre oli se, että hän vaihtoi tyyliään väsymättömällä tahdilla. Mies teki myös merkittävän näyttelijänuran ollen mukana muun muassa elokuvissa Labyrintti (1986) ja Twin Peaks – Tuli kulje kanssani (1992).
Vaikka Bowien vaikutus populaarikulttuuriin on ollut mittaamaton, nyt ensi-iltansa saava Moonage Daydream -dokumentti on ensimmäinen Bowiesta kertova elokuva, jolle hänen perikuntansa on antanut tukensa.
Teoksen on ohjannut amerikkalainen Brett Morgen. Hänet tunnetaan vuonna 2015 ensi-iltansa saaneesta dokumentista Kurt Cobain: Montage of Heck, joka kertoi edesmenneestä Nirvana-keulakuvasta Cobainista ja tämän perheestä.
Morgen sai käyttöönsä Bowien perikunnan omistaman valtavan, yli viisi miljoonaa eri nimikettä kattavan arkiston muun muassa kotivideoita ja ennenäkemättömiä esiintymisiä. Elokuvan tekoon kuluikin noin viisi vuotta aikaa.
– Kun olin aloittamassa projektia, sain sydänkohtauksen ja olin viikon koomassa. Sen jälkeen ryhdyin käymään läpi valtaisaa materiaalivuorta. Bowien tuumailut ikääntymisestä ja kuolevaisuudesta osoittautuivat hyvin parantaviksi ja inspiroiviksi minulle, Morgen kertoi tämänsyksyisessä The Guardianin haastattelussa.
Dokumentti keskittyy sekä Bowien taiteelliseen tuotantoon että ennen kaikkea hänen filosofiseen pohdintaansa ja läpi elämän jatkuneeseen olemassaolon tarkoituksen etsintään. Laulaja-näyttelijän ihmissuhteistakin puhutaan, mutta enemmänkin viitteellisellä tasolla.
Esimerkiksi vuonna 1970 solmittu ensimmäinen avioliitto Mary Angela Barnettin kanssa jätetään kokonaan mainitsematta. Sen sijaan elokuvan alkupuolella keskitytään Bowien biseksuaalisuuteen, josta avoimesti kertominen oli suuri hämmästelyn aihe Isossa-Britanniassa 1970-luvun alussa.
Bowie kertoo myös itselleen tärkeästä velipuolestaan Terry Burnsista, joka tutustutti Bowien John Coltranen kaltaisiin erikoisiin artisteihin. Terry vietti ajelehtivaa elämää ja joutui armeijavuosiensa jälkeen loppuelämäkseen mielisairaalaan skitsofrenian vuoksi.
Elämänsä rakkauden, somalialais-amerikkalaisen huippumallin Iman Abdulmajidin, Bowie löysi vuonna 1990. Pari tapasi Imanin kampaajaystävän Teddy Antolinin järjestettyä yllätyssokkotreffit Los Angelesissa.
Häitä vietettiin vuonna 1992 Sveitsin Lausannessa. Pariskunta pysyi yhdessä aina Bowien kuolemaan asti. Heille syntyi vuonna 2000 tytär Alexandria Zahra.
Bowie on kertonut, että ennen Imanin tapaamista hän kärsi pahasta ujoudesta, joka johtui lapsuuden traumoista.
– Jouduin tosissaan kamppailemaan tullakseni sosiaaliseksi persoonaksi. Sen vuoksi rakastin takavuosina niin paljon huumeita. Huumeiden vaikutuksen alaisena aloin keskustella, ja puhetta tuli loputtomasti – oli paikalla muita ihmisiä tai ei!, Bowie kertoi Daily Mirrorin haastattelussa vuonna 2002.
Moonage Daydream sai ensi-iltansa 16.9.
