Anneli Saulista tuli tahtomattaan seksisymboli - ikävät vaikutukset omaan seksuaalisuuteen

– En kestä harmoniaa. Olen niitä ihmisiä, joiden elämässä täytyy aina olla jokin roso, jokin kitka. Harmonia on minulle liian makea olotila, hedelmätön, syrjässä elämästä, ei oikein elämää ollenkaan, näyttelijä Anneli Sauli totesi 1990-luvun alussa ilmestyneessä elämäkerrassaan.

Tuohon lausahdukseen kiteytyy myös Ylellä maanantaina 21.4. esitettävä Saara Cantellin ohjaama dokumenttielokuva Annelin aika.

Se on paljon enemmän kuin henkilökuva yhdestä suomalaisen elokuvahistorian ikonisimmista filmitähdistä. Se on  yhteiskunnallinen, etenkin naisen asemaa kriittisesti tarkasteleva ajankuva.

Annelin elämässä oli rosoa ja kitkaa lapsesta lähtien. Pyhäjoella Yppärin kylässä elokuussa 1932 syntynyt isätön lapsi erosi ikäisistään.

– Varmasti vaistosin jo pienenä, että syntymääni liittyi jotain salamyhkäistä, mutta mustalainen tajusin olevani vasta, kun kansakoulussa huudettiin, että toi on mustalainen. Siitä pitäen mustalaisuutensa sai kyllä tuta, Anneli muisteli.

Isäänsä Valdemar "kaunis Valte" Schwartzia Anneli ei koskaan tavannut, eikä Salli-äiti kertonut miehestä halaistua sanaa. 

Vanginvartijan ja tutkimusmatkailijan ammattihaaveet jäivät, kun Anneliin iski teini-iässä esiintymishalu. Kylän tanssinopettajan opissa hän harjoitteli klassista balettia omatekoisissa pahvista värkätyissä balettitossuissa ja kävi pienellä kiertueporukalla esiintymässä ympäri Lappia.

Keskikoulusta päästyään 1950 Anneli pakkasi laukkunsa ja suuntasi Lahteen, missä hän ensimmäisenä soitti kaupunginteatterin johtajalle ja ilmoitti haluavansa teatteriin töihin avustajaksi tai tanssilikaksi. Teatterin ovet avautuivat, kuten myös Viipurin musiikkiopiston, joka oli välirauhan aikaan siirretty Lahteen.

Tahtomatta seksisymboliksi

Kahden vuoden jälkeen Anneli sai paikan Kemin Kaupunginteatterista. Lahdesta jäi esiintymiskokemuksen lisäksi mukaan hollantilainen rakastettu, jonka kanssa kihlat oli vaihdettu kesällä 1952.

Matka Helsinkiin teatteripäiville keväällä 1953 osoittautui käänteentekeväksi. Kaunis nuori näyttelijä kiinnitti filmitähti Ritva Arvelon huomion. Hän kertoi Annelista silloiselle puolisolleen, näyttelijä Matti Oravistolle, joka sopi Annelin kanssa koekuvauksen Matti Kassilan Siniseen viikkoon. 

Rooli meni toiselle, mutta Suomen Filmiteollisuuden tuottajamoguli Toivo Särkkä nappasi Annelin omaan talliinsa. Hän oli pari vuotta etsinyt sopivaa tyttöä elokuvan Hilja - maitotyttö päärooliin. 

Vielä samana keväänä Anneli muutti Helsinkiin. Ennen filmiuran aloittamista Särkkä teki arkipäiväisestä neiti Anneli Savolaisesta filmitähti Anneli Saulin.

– Särkkä oli pihi. Palkkani oli jotain 35 000 markkaa, konttoristin palkka. Tähtipalkkaa en saanut ikinä. Edes yksiötä en pystynyt itselleni hankkimaan filmitähtiaikanani, Anneli kertoi muistelmissaan.

Särkästä tuli Annelille kuin huolehtiva isähahmo. Hän saattoi naisen junalle, oli mukana kaupassa valitsemassa roolivaatteita ja vastasi näyttelijän puolesta tämän fanipostiin.

Hiljan rooli teki 21-vuotiaasta Annelista seksisymbolin, suomalaisen vastineen Bridget Bardot’n ja Sophia Lorenin kaltaisille pin up -tytöille. Tämä leima liimautui näyttelijään loppuelämäksi.

– Se, että minusta nuorella iällä tehtiin seksisymboli on varmasti vaikuttanut minuun voimakkaasti, jopa estävästi oman terveen seksuaalisuuteni kehittymiseen, Anneli on todennut.

Hiljan myötä Annelin maine kiiri Yhdysvaltoihin saakka, ja hän tapasikin ohjaaja Robert Siodmakin, mutta tämä ilmoitti suoralta kädeltä 156-senttisen suomalaisnaisen olleen liian lyhyt Hollywoodin filmimarkkinoille.

Lapsi pikaromanssista

Vuosina 1953 – 1960 Anneli teki SF:lle ja Fennadalle kaikkiaan 16 elokuvaa. Lisäksi hän kuvasi yhden elokuvan Ruotsissa ja kolme Saksassa. Roolejaan Anneli ei saanut itse valita, vaan teki, mitä määrättiin.

Vain kerran Anneli kävi kädenvääntöä Särkän kanssa roolista. Hän halusi näytellä Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä -elokuvassa, jota tuottaja ei pitänyt lainkaan filmitähden imagolle sopivana. Mutta kun Anneli halusi kuvausryhmän matkassa Lappiin hiihtämään.

– Kun aikani ruikutin ja ruikutin, Särkkä lopulta päästi minut.

Me tulemme taas -kuvauksissa Anneli tutustui vastanäyttelijäänsä Åke Lindmaniin. Kihlaus hollantilaisrakkaaseen oli purkautunut ilman eripuraa, ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen kesällä 1956 Anneli avioitui leffatähden kanssa.

Vuonna 1960 Anneli lähti Saksaan tekemään elokuvia nimellä Ann Savo. Lyhyt keikka venyi neljäksi vuodeksi, jona aikana Åken sydäntäsärkevistä rakkauskirjeistä huolimatta vaimon tunteet väljähtivät. Virallisen avioeron he ottivat vasta, kun Åke aloitti suhteen Pirkko Mannolan kanssa.

– Åken ja minun avioliitto oli enää pelkkä muodollisuus. Yritin jo ensimmäisinä Saksan vuosinani pysyä Saksassa pitempään. Tiesin suomalaisen elokuvan yleisen tilanteen ja mikä se on minun kohdaltani. Ei minulla ollut mitään haluja palata kurjuutta kärsimään.

Annelista ei tullut Saksassa suurta tähteä, mutta teki hän siellä kaikkiaan 14 elokuvaa. Yksityiselämässä tapahtui paljon. Hän tapasi tulevan avomiehensä paroni Alexander von Richthofenin Brasiliassa. Pari asui vuoroin luksustalossa Berliinissä ja baijerilaisessa linnassa.

– Miksi sitten emme menneet naimisiin? Sitä me olemme molemmat jälkeenpäin itsekin ihmetelleet. Myönnän, harmittaa vieläkin, kun lähdin niin hyvän miehen luota, Anneli on tunnustanut.

Anneli lähti paroninsa luota itävaltalaisen alppihiihdon olympiavoittajan Toni Sailerin matkaan. Hän päätyi asumaan tirolilaiseen Kitzbüheliin, jossa Toni pyöritti hotellia. Anneli kuitenkin väsyi alppikylän elämään. Hän kirjoitti Lilla Teaternin johtaja Vivica Bandlerille, sai roolin ja palasi Suomeen.

Vuonna 1964 Anneli oli mukana Spede Pasasen X-Paronissa. Elokuvan ohjasi Jaakko Pakkasvirta, josta tuli Annelin toinen aviomies. Häiden aikaan Anneli oli puolivuotiaan Johannan äiti. Lapsen isä oli kirjailija Markku Lahtela, jonka kanssa näyttelijällä oli lyhyt romanssi.

– Asuimme Jaakon kanssa yhdessä jo odottaessani Johannaa. Se, etten ollut naimisissa, ei surettanut minua tippaakaan. Leimaamista en pelännyt vähääkään, minut oli siihen mennessä leimattu jo niin helvetisti, että aviottoman äidin leima olisi ollut pikkujuttu.

Köyhyys ajoi työmaasiivoojaksi

Liitto päättyi Annelin suruksi eroon. 1960-luvun loppuvuodet hän eli tyttärensä kanssa kahdestaan työttömänä ja rutiköyhänä.

Koska näyttelijän töitä ei ollut, Anneli muutti Ruotsiin tekemään pitkiä työpäiviä siivoojana rakennustyömaalla ja ravintolassa. Maksamattomista vuokrista seurasi häätö ja haaste oikeuteen.

– Olen aina ollut raha-asioissa jämpti enkä mikään tuhlari. Minulle oli tosi kova paikka se, etten tule toimeen ja että jotakin jää maksamatta. Se oli todella epätoivoinen, äärimmäisen nöyryyttävä tilanne.

Palattuaan Suomeen Annelista tuli freelance-näyttelijä, joka oli perustamassa Helsingin Freelancer näyttelijäyhdistystä. Lapsuudenkodista hän oli saanut kommunistisen aatemaailman, ja 1960-luvun lopulla hän alkoi aktiivisesti toimia politiikassa. 

Anneli toimi Mustalaisyhdistyksessä, liittyi kriminaalipolitiikkaan ja vankien auttamiseen omistautuneeseen Marraskuun liikkeeseen, toimi kommunistisissa järjestöissä ja oli myöhemmin SKP:n vaaliehdokkaana.

Kollegansa kannustuksesta Anneli otti yhteyttä Jouko Turkkaan, joka 1970-luvun alussa toimi Joensuun Kaupunginteatterin johtajana. Anneli sai kiinnityksen.

– Kivi vierähti sydämeltä. Sehän oli kuin taivas olisi auennut, Anneli on muistellut.

Joensuussa Anneli näytteli yli 20 vuotta. Hänet on palkittu taiteen valtionpalkinnolla,  Betoni-Jussilla ja Hyvinkään Tähtiraitilla kimaltelee hänen kunniakseen Red Carpet -pronssitähti.

Anneli menehtyi 89-vuotiana maaliskuussa 2022.

Lähde: Tuula-Liina Variksen Anneli Sauli - elämäni on minun (WSOY, 1993).

Annelin aika -elokuva TV1:llä 21.4. klo 18.35. Myös Yle Areenassa.