fbq
Saara Cantell

Saara Cantell tekee dokumenttia Anneli Saulista: ”Olen hänelle sen velkaa”

Saara Cantell on ohjannut Elisa Viihde Viaplayn uuden minisarjan Poikani Joel. Laura Malmivaaran, Ilkka Villin ja Alex Vainion tähdittämä sarja pohjautuu vuoden 2012 brittisarjaan A Mother’s Son. Cantell teki kuitenkin tietoisen päätöksen, ettei katso originaalisarjaa ennen oman versionsa tekemistä.

– Ajattelin, ettei siitä ole mitään hyötyä. Ohjaajan pitää tehdä aina oma tulkintansa tarinasta, ja halusin luoda selkeästi oman teokseni, Cantell linjaa.

– Jos olisin katsonut brittiversion, olisi ollut vaara, että tietämättänikin kopioin siitä jotain. Nyt projektin jälkeen olisi ehkä hauskakin katsoa se, ja vähän vertailla, että millaisia samoja ja erilaisia ratkaisuja sarjoissa on.

Poikani Joel Laura Malmivaara Alex Laine
Alex Vainio ja Laura Malmivaara sarjassa Poikani Joel.

Laura Malmivaara tähdittää Poikani Joel -sarjaa – omat kokemukset uusperheestä auttoivat ymmärtämän äidin tuskaa

Ilkka Villi on mukana myös Cantellin tulevassa elokuvassa Sisarukset. Se on ollut tekeillä poikkeuksellisen pitkän ajan, jo noin kahdeksan vuotta, ja sitä on kuvattu Suomen lisäksi Islannissa.

– Jos rehellisiä ollaan, niin lähdimme alun perin tekemään pienellä porukalla lyhytelokuvaa. Innostuimme kuitenkin tarinasta niin paljon, että nyt meillä on käsissämme pitkä elokuva, Cantell kertoo.

Kohtaamisia Anneli Sauli Jenni Banerjee
Anneli Sauli ja Jenni Banerjee näyttelivät Saara Cantellin vuoden 2009 Kohtaamisia-elokuvassa.

– Sisarusten kuvaukset on saatu valmiiksi, ja parhaillaan siihen tehdään musiikkia ja äänitöitä. Teattereihin se tulee noin vuoden päästä.

Anneli Saulin uskomaton tarina talteen

Sisarukset-elokuvassa sivuroolissa nähdään myös näyttelijälegenda Anneli Sauli, joka kuoli maaliskuussa 2022. Saulin ja Cantellin yhteistyö alkoi vuoden 2009 Kohtaamisia-elokuvassa, ja nyt Cantell on tekemässä Saulista dokumenttielokuvaa.

Cantell kertoo, että keskusteli usein Saulin kanssa, että tämän elämä oli täynnä niin ihmeellisiä käänteitä, että niistä saisi elokuvan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Anneli oli silti itsekin sitä mieltä, ettei hänen vaiheistaan saisi uskottavaa fiktioelokuvaa. Koin olevani hänelle sen velkaa, että teen sitten ainakin dokumentin hänestä. Näin saamme kaikki ne uskomattomat tarinat talteen, Cantell kertoo.

Poikani Joel on katsottavana Elisa Viihde Viaplay -palvelussa.

Näyttelijä Anneli Sauli, 89, on kuollut

Seuraa meitä somessa