Katso logo

Aliens- ja Avatar-tähti Sigourney Weaver työskentelystä James Cameronin kanssa: "Olet jatkuvasti myrskyn silmässä"

Avatar Sigourney Weaver
Mainos
Mainos päättyy

Maailman menestynein elokuva Avatar palasi teattereihin ennen joulukuussa julkaistavaa jatko-osaa Avatar: The Way of Water. Katso haastatteli virtuaalisesti scifiseikkailun luonutta James Cameronia sekä päänäyttelijöihin kuuluvaa Sigourney Weaveria, joka nähdään myös tulevissa jatko-osissa.

Weaver nousi supertähdeksi uusimalla roolinsa avaruushirviöitä vastaan taistelevana Ellen Ripleynä Cameronin ohjaamassa Aliens – Paluussa (1986). Moni pitää Cameronin jatko-osaa jopa hieman parempana Alien-elokuvana kuin Ridley Scottin ohjaamaa vuoden 1979 alkuperäistä mestariteosta.

Weaver muistelee ensimmäistä kuvauspäiväänsä Avatarin lavasteissa yli 20 vuotta myöhemmin.

– Teimme kohtausta, jossa hahmoni liikkuu avatar-muodossa viidakossa. Näyttelin liikkeenkaappauspuvussa ja pystyin seuraamaan viereiseltä ruudulta, miltä minun olisi tarkoitus näyttää elokuvassa. Vaikka kyseessä oli vasta luonnos, se herätti valtavasti iloa ja helpotusta. Tajusin, että tämä toimii oikeasti!

Mainos
Mainos päättyy

James Cameron iloitsee Avatarin paluusta valkokankaalle: "Tämä elokuva pitää kokea teatterissa!"

Weaver toteaa nauraen, ettei Cameronin kanssa työskennellessä ole koskaan pulaa haasteista.

– Kun olet selviytynyt yhdestä aallosta, niin seuraava on jo iskeytymässä päällesi. Jim Cameron -elokuvassa olet jatkuvasti myrskyn silmässä. Luotan häneen kuitenkin täysin, koska tiedän hänen palkanneen maailman parhaat ammattilaiset hoitamaan jokaista osastoa.

Avatar Sigourney Weaver Sam Worthington
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan