Näkökulma: Positiivisuus ja suvaitsevaisuus valtasivat tv:n – enää ei tarvitse tuntea myötähäpeää
Katson kolumnisti Jupe Tuomola viihtyy hyvän mielen ohjelmien äärellä.
Kun Suomen huutokauppakeisarin Markku häärii aitassaan ja luo milloin mitäkin “Design by Markku” -tuotettaan tekemisiään selostaen, minulle tulee hyvä mieli.
Kun Remppa vai muutto Vancouverin Todd ja Jill ”kinastelevat” hymyillen, ennalta sovitulla, vähän naiivihkolla dialogilla omasta pätevyydestään, minulle tulee hyvä mieli.
Kun Huutokaupan metsästäjien Mary Padian kerrankin löytää tuottoisan varaston ja tekee hyvän tilin, minulle tulee hyvä mieli.
Kun Voice of Finlandin tuomarit aidosti liikuttuvat kilpailijan esityksestä ja kehuvat, usein nuorehkon, artistinalun taituruutta, minulle tulee hyvä mieli.
Kun Suurmestarin Jaska Saariluoma naljailee kilpailijoille hyväntuulisesti, ja kilpailijat nauravat omille suorituksilleen, minulle tulee hyvä mieli.
Tällaisia hyvän mielen viihdeohjelmia on tällä hetkellä kanavilla runsaasti. Toki on jokaisen henkilökohtainen mielipide, mistä ohjelmasta hyvä mieli tulee, eikä hyvän mielen tärkein lähde todellakaan ole televisio. Eikä pidäkään olla, mutta monille telkkari toimii fiiliksen nostattajankin roolissa.
Vielä 2000-luvun alussa televisiossa oli ihan ok esittää huonommassa valossa esimerkiksi tasoltaan vaatimattomampia Idols-kokelaita ja jopa ilkeillä heille, tai kuittailla melko suoraan Heikoin lenkki -ohjelman osallistujille. Toki tällainen kuului ohjelman formaattiin, eikä ollut tekijöiden omasta päästään tuottamaa, mutta nykyään tuollainen joka tapauksessa kalskahtaisi korvaan.
Suvaitsevaisuutta tai ainakin positiivisuutta ajava yhteiskunnallinen ajattelu on tullut televisioonkin, ja hyvä niin. Kovin montaa viihdeohjelmaa en keksi, josta tulisi paha mieli tai vaivautunut olo sisällön takia. Ainakin mielensä pahoittaminen on hankalampaa. Idolskin muuttui huomattavasti positiivisempaan suuntaan viimeisillä kausillaan.
Suomen huutokauppakeisari tulee taas – mukana Nina Mikkonen
Viihteen ja taiteen yksi tehtävä on olla ehkä jollain tavalla eskapistista. Eskapismi-sana juontaa juurensa brittiläiseen kirjallisuudentutkimukseen lähes sadan vuoden taakse, jolloin sitä käytettiin kuvaamaan yhteiskunnallisen tietoisuuden ja realismin puutetta. Ihmisinä eskapisteja pidettiin pettyneinä vallitseviin olosuhteisiin, joita he pakenivat (englanniksi escape) kuka mihinkin, päihteisiin, matkusteluun tai taiteeseen. Positiivisessa merkityksessä eskapismi voisi parhaimmillaan olla arjen pikkuhuolien heittämistä hetkeksi syrjään ja ”pakenemista” hyvää mieltä tarjoavien asioiden äärelle.
Mutta harva kai silti pakenee tai edes ajattelee pakenevansa. Sehän on terminäkin negatiivinen. Ehkä hyvää mieltä tuovista asioista kannattaa mieluummin yksinkertaisesti vain nauttia.
Aion tehdä sen nyt Huutokauppakeisarin parissa.
Näitä viihdeohjelmia Suomi katsoo nyt – mihin katosivat Suurmestarin katsojat?