Katso logo

Kari Väänänen tilittää elämäkerrassaan Taivaan tulet -sarjan lopettamisesta – hurja väite rahoittajan vaimosta

Kari Väänänen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen taustoittaa Vänä elävänä -elämäkertakirjassaan (toimittanut Tuomas Marjamäki / Docendo 2022) syitä käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Taivaan tulet -sarjan lopettamiselle.

Yle esitti Kemijärvelle sijoittunutta ja poliisien arjesta kertovaa Taivaan tulet -draamasarjaa vuosina 2007–2014. Väänänen kertoo kirjassa Ylen ilmoittaneen kahdeksan vuoden jälkeen, että sarja oli tullut tiensä päähän.

Väänänen toteaa kirjassaan, ettei hän saanut Yleltä mitään muita perusteluja sarjan kuoppaamiselle.

- Tiesin kyllä kysymättäkin, mitä tämä tarkoitti. Rahoittajan näyttelijävaimo ei ollut saanut Taivaan tulista roolia, joten lopetettiin koko sarja, ja sen tilalle tuli Syke. Siitä rahoittajan vaimo sai keskeisen osan, Väänänen toteaa kirjassaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Olin aika raivona tästä kuviosta, se oli likainen temppu. Mutta eihän siinä mikään auttanut, Väänänen summaa.

Kikka!-elokuvan teossa mukana myös Kikan tytär – ex-mies kieltäytyi

Väänänen ei puhu rahoittajasta saati tämän vaimosta oikeilla nimillä.

Väänänen kertoo kirjassaan olevansa turhautunut siihen, että Yle ei enää tuota itse mitään, vaan kaikki teetetään alihankkijoilla.

- Mieluummin kuvataan kustannustehokasta hömppähumppaa Helsingissä, sairaalasarjoja jauhetaan niin kauan kuin henki pihisee, Väänänen sivaltaa.

Väänänen joutui elämään Taivaan tulien loppumisen ja peruuntuneiden elokuvaprojektien vuoksi puoli vuotta työttömyyskorvauksella.

Makupalat-ohjelma villitsi ysärillä Suomen – kokkikaksikolle alkoi tulvia treffipyyntöjä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan