Bachelor-Tuomas hullaantuu viime metreillä uuteen naiseen: ”Onnistuin sekoittaa päätäni entisestään”

Tuomas paljastaa, että on kolme naista, joista hän on kiinnostunut enemmän kuin muista. Aiemmin hän on hehkuttanut tuntevansa kipinöintiä ainakin Hannan ja Sarin suuntaan.
Tuomas vie yksilödeiteille nyt Katjan, ensin snorklaamaan ja sen jälkeen syömään ja rannalle loikoilemaan romanttisille katosvuoteille.
Katja ilmoittaa kahta naista aiemmin suudelleelle Tuomakselle, että hän ei sitten pussaile ekoilla treffeillä. Deitit sujuvat hyvin viiniä maistellessa. Katja sanoo, että näkee toisen Bachelorin Timon vain kaverina ja on ottanut ruusun Timolta vastaan viimeisimmässä kahdessa ruususeremoniassa vain Tuomaksen kiusaksi.

Suuteloija-Tuomas iskee taas – jo toinen nainen saa huulihoitoa Bachelorissa
– Haluaisin olettaa, että mulla ja Tuomaksella on jonkun näkönen kemia. Mä en tiedä, onko se viiniä vai onko se Tuomasta, mutta haluan tutustua, haluan jatkaa tätä, Katja hehkuttaa.
Tuomas kertoo oppineensa tuntemaan Katjaa nyt paremmin, ja heidän yhdessäolonsa tuntui luontevalta. Räväkkä Katja on kuitenkin hieman huolissaan siitä, olisiko hän Tuomakselle liikaa.
– Mä koen, että näiden treffien jälkeen mä oon erittäin kiinnostunut Katjasta. Toisaalta on takaraivossa vähän se, että on vasta ekat treffit takana, mut ehdottomasti oon oikein kiinnostunut tällä hetkellä, Tuomas hymyilee.
– Onnistuin kyllä tän päivän treffivalinnalla ehottomasti sekoittaa päätäni entisestään, hän arvioi.
Ruususeremoniassa Tuomas antaakin Katjalle ensimmäisen ruusun.
Bachelor tiistaisin mtv-palvelussa ja klo 21.00 MTV3-kanavalla.