Näin Huippumalli haussa uudistuu – juontaja Veronica Verho toivoo ohjelmasta sukupolvikokemusta

Ikoninen reality-ohjelma Huippumalli haussa palaa ruutuun syyskuussa. Ohjelman juontaa Veronica Verho, joka kertoi Katsolle juontopestistään.
Alunperin Huippumalli haussa -ohjelma pyöri Nelosella 2000-luvun lopulta alkaen. Verho muistaa ohjelman olleen eräänlainen sukupolvikokemus, josta puhuttiin aina seuraavana päivänä koulussa.
– Toivon, että tämä ohjelma nyt uutena versiona olisi myös sellainen sukupolvikokemus. Toivon sitä tosi paljon, koska tässä ohjelmassa on myös asioita, joista ihmiset voivat oppia tosi paljon, Verho sanoo.
Tuoreella Huippumalli haussa -kaudella mallikokelaiden mentorina toimii kansainvälinen huippumalli ja Huippumalli haussa -ohjelman kolmannella kaudella itse kilpaillut Saara Sihvonen. Verho ei tuntenut Sihvosta entuudestaan, mutta hän muisti tämän ohjelman kolmoskaudelta.
– Meillä kemiat klikkasi saman tien, Verho iloitsee.

Huippumalli haussa -ohjelman uusi tuotantokausi on päivitetty nykyaikaan. Yksi merkittävimmistä uudistuksista on se, että kisa alkaa joukkuekilpailuna. Mallihaku on lisäksi ollut avoin kaikille, eli kuka vain on voinut hakea mukaan kilpailuun.
Tiedotteen mukaan ohjelmassa etsitään karismaattista, persoonallista ja muuntautumiskykyistä tulevaisuuden mallia.
Verhon mukaan nykyään halutaan tuoda esiin erilaisia tarinoita ja persoonia. Hän uskoo, että joukkuekisan avulla mallikokelaat pääsevät paremmin esiin. Kilpailijoiden on puhallettava yhteen hiileen, jotta he onnistuvat ohjelmassa annetuissa tehtävissä.
– Joukkueiden voitot ja tappiot nostavat myös esiin yksilöitä, kun pohditaan, kuka oli paras ja kenen pitää jatkossa tsempata, Verho pohtii.
Uutta TTK-opettajaa etsitään nyt realitysarjassa – vaatimuslista on melkoinen
– Matkan aikana kilpailijat tarvitsevat tosi paljon toisiaan, koska he ovat ainoita, jotka kokevat saman, niin he voivat antaa vertaistukea toisilleen, Verho sanoo.
Tehtävien tarkkaa sisältöä Verho ei voi etukäteen paljastaa. Hän sanoo niiden kuitenkin vaativan heittäytymistä ja oman persoonansa likoon laittamista. Joillekin se voi olla vaikeaa ja toisille taas luontevaa.
– Siellä on sellaisia tehtäviä, joissa jokainen pääsee loistamaan ja oppimaan.
Huippumalli haussa alkaa MTV:llä syyskuussa.