Katso logo

Veronica Verho juontamaan Huippumalli haussa -ohjelmaa – päätuomarina yksi Suomen menestyneimmistä malleista maailmalla

huippumalli
Mainos
Mainos päättyy

Huippumalli haussa -ohjelma palaa syyskuussa televisioon vuosien tauon jälkeen. Ohjelman juontaa Veronica Verho. Päämentorina on puolestaan kansainvälisellä mallinuralla menestynyt, ohjelman kolmannella kaudella vuonna 2010 toiseksi sijoittunut Saara Sihvonen. Aiemmin America's Next Top Model -formaattiin perustuvaa Suomen-versiota on juontanut Anne Kukkohovi.

Legendaarinen Huippumalli haussa -ohjelma tulee takaisin – haastaa muotimaailmaa 2020-luvulle

Ohjelmassa etsitään mallia, jolla on potentiaalia menestyä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tälle vuosikymmenelle päivitetyllä tuotantokaudella kilpailu on avattu kaikille hakijoille ja haussa on karismaattinen, persoonallinen ja muuntautumiskykyinen tulevaisuuden huippumalli.

Kauden aikana kilpailijat pääsevät näyttämään potentiaalinsa erilaisissa haastetehtävissä ja photoshooteissa. Jokaisen viikon huipennuksena nähdään huikea runway show, jonka jälkeen joku joutuu jättämään kilpailun.

Saara Sihvonen
Saara Sihvonen oli vuonna 2010 mukana Huippumallin haussa -ohjelmassa. 
Mainos
Mainos päättyy

Vakiotuomareiden lisäksi ohjelmassa nähdään myös suuri joukko alan kansainvälisiä asiantuntijoita niin valokuvaajina, stylisteinä kuin tuomareinakin. 

Saara Sihvonen on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaismalleista. Cosmopolitan-lehti arvioi, että hän on ollut jopa yksi menestyneimmistä Huippumalli haussa -formaatin mallilöydöistä koko maailmassa.

Hän on toiminut mallina maailman huippumerkeille, kuten Chanelille, Yves Saint Laurenille, Mulberrylle, Pierre Balmainille, Armanille, Hermèsille, Hervé Légerille, Lacostelle ja Givenchylle. Hänen muotikuviaan ovat ikuistaneet USA:ssa muun muassa sellaiset alan julkaisut kuin Elle ja Marie Claire. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Pääkuva vaihdettu 7.6. kello 12.04. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan