Katso logo

HBO:n megasarja vei suomalaisohjaajan maailmalle – Jyri Kähönen haaveili aluksi arkkitehdin urasta

Jyri Kähönen
Mainos
Mainos päättyy

Brittiläiseen alkuperäissarjaan The Replacement perustuva Sijainen kertoo arkkitehdista, joka uhkaa menettää identiteettinsä tämän elämään tunkeutuvan psykopaatin ansiosta. Ohjaaja Jyri Kähönen oli Elisa Viihteelle sovitetun sarjan tekemisestä mielissään, sillä hänestä piti tulla alun perin arkkitehti. Ohjaajan rakkaus arkkitehtuuriin ja muotoiluun näkyy myös sarjan hallitussa kuvamaailmassa.

– Psykologinen trilleri on puolestaan suosikkigenreni, mutta vierastin ajatusta lähteä tekemään uusiksi BBC:n isolla rahalla tuottamaa sarjaa. Se ei ollut kuitenkaan virheetön, ja tajusin, että voisin kertoa sarjan hyvin eri tavalla Suomeen sijoitettuna. Tarinaa myös muokattiin aika radikaalisti.

Kähönen tunnetaan erittäin visuaalisena ohjaajana, joka osaa hyödyntää taitavasti tiloja ja liikettä.

Sijainen Pamela Tola Maria Ylipää
Mainos
Mainos päättyy

– Käytän mielelläni liikkuvaa kameraa, joka liittää lokaatiot mielen maisemaan ja luo jännitettä hahmojen välille.

Jyrin suosikkitrillerit, Roman Polanskin Vuokralainen ja Christopher Nolanin Memento, pelaavat Sijaisen tapaan identiteetin ja sen menettämisen tematiikalla.

– Temaattisesti lähin sukulaisteos sarjalle lienee kuitenkin Curtis Hansonin Käsi joka kehtoa keinuttaa, ohjaaja pohtii.

Psykotrilleri Sijainen tarjosi Maria Ylipäälle mieluisan mutta rankan pääroolin: "Intensiivisimmät jaksot tulivat uniini"

Jyri Kähönen Trackers

Sijainen kuvattiin puolitoista vuotta sitten keskellä koronahiljaisuutta. Se sopi Kähöselle, jonka edellinen ohjaus oli megabudjetilla tuotettu eteläafrikkalainen toimintatrilleri Trackers. HBO:n levittämä sarja on suurin Afrikassa koskaan televisiolle tehty alkuperäisdraama, joka rikkoi Etelä-Afrikassa jopa Game of Thronesin katsojaluvut.

– Olin Afrikassa seitsemän kuukautta putkeen kuvaamassa sarjaa, joka tapahtuu ympäri tuota maailmanosaa. Se oli valtava työrykäisy, jonka vastapainona Sijainen tarjosi pienen ja intiimin, pääosin kahden henkilön välillä purkautuvan psykodraaman. Minulla on kaksi lasta, ja olin päättänyt, etten lähde vähään aikaan yhtään mihinkään. Niinpä Sijainen tupsahti syliini tuli kuin taivaan lahjana, Jyri nauraa.

Mainos
Mainos päättyy

Kähönen kertoo saaneensa Trackersin ohjauskeikan ennen kaikkea Sorjoseen ohjaamiensa jaksojen ansiosta.

– Niissä näkyy maisemien ja maantieteen dramaturginen hyödyntäminen, jota Trackersin tuottajat etsivät. He halusivat sarjaan ennen kaikkea ulkomaalaisen ohjaajan, joka katsoisi Etelä-Afrikkaa uusin ja tuorein silmin.

Trackers on myös poikinut Kähöselle odotetusti lisää kansainvälisiä työtarjouksia.

– Virityksiä on paljon, mutta niistä ei vielä uskalla kertoa tarkemmin, Jyri myhäilee.

Jyri Kähösen ohjaamat sarjat suoratoistopalveluissa: Sijainen (Elisa Viihde Viaplay), Trakcers (HBO Max), Sorjonen (Yle Areena & Netflix).

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan