Katso logo

Suomalainen lastenelokuva sai tukea lähemmäs miljoona euroa – ohjaaja julkaisi kuvia elokuvan kulisseista: Tältä näyttää Antero Varovainen ja onnenkivi

Arto
Mainos
Mainos päättyy

Elokuvasäätiö myönsi maaliskuussa  tukipäätöskokouksessaan tuotantotuen peräti kolmelle lasten- ja nuortenelokuvalle. Suurimman tuen, 740 000 euroa, sai Arto Halosen (pääkuva) ohjaama ja hänen Art Film Productions Oy:nsä tuottama Antero Varovainen ja onnenkivi

Juice Leskisen unohdetusta kirjasarjasta tehdään lasten elokuva – perikunta suhtautui suopeasti

Tuotanto on paraikaa käynnissä. Halonen kertoi kesäkuun lopulla Instagram-päivityksessään, että ensimmäinen jakso kuvauksia on jo purkissa. Ensimmäinen jakso kuvattiin Tampereella. 

– Tampereen kuvaukset on purkissa Kirvisen häkellyttävän perheen osalta, Halonen kirjoitti. 

Mainos
Mainos päättyy

Kuvassa poseeraa Halosen lisäksi  Maria Sid, Tuija Ernamo ja Mikko Töyssy

Halonen julkaisi keskiviikkona 6.7. kuvia elokuvan kuvauksista. Päivityksen mukaan kuvaukset ovat käynnissä Romaniassa, Transylvaniassa. Mikko Nousiaisen Instagram-tilin mukaan elokuvaa on kuvattu myös Latviassa, Riikassa. 

Elokuvaa kuvataan vanhassa, aavemaisessa kartanossa, joka kantaa nimeä Villa Athan. Myös sisällä on pysähtynyt tunnelma vanhoine huonekaluineen. Yhtä roolia näyttelee Instagram-kuvien perusteella Mikko Nousiainen. 

Voit selata kuvia sen oikealta. 

Elokuva on Halosen ja Jukka Itkosen kirjoittama. Elokuvassa vampyyri Antero Varovainen ja koulunkäyntiä aloitteleva Julius yrittävät rakentaa yhdessä onnenkiven ratkaistakseen tämän vanhempien avio-ongelmat. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan