Oscareihin on enää vajaa viikko – joko olet käynyt leffassa katsomassa nämä huippuehdokkaat?

Oscarit jaetaan Los Angelesissa sunnuntaiyönä. Paikkana toimii jälleen Dolby-teatteri Hollywoodissa, jossa gaalan juontaa kolmannen kerran koomikko Jimmy Kimmel.
Suurinta palkintopottia odotetaan fantasiakomedialle Everything Everywhere All at Once, joka sai ensi-iltansa Suomessa melkein vuosi sitten. Nyt elokuva on katsottavissa Elisa Viihde Viaplayn kautta. Myös moni muu ehdokas löytyy eri suoratoistopalveluista. Vierailua elokuvateatteriin ei pysty kuitenkaan välttämään, mikäli haluaa nähdä jotkut tärkeimmistä ehdokkaista.
Viime perjantaina ensi-iltansa saanut The Whale on ennakkosuosikki parhaan miespääosan voittajaksi. Brendan Fraserin roolisuoritus Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan) kamaridraamassa pitää nähdä omin silmin, jotta sen uskoo todeksi. Samuel D. Hunterin näytelmään pohjaavassa elokuvassa Fraser esittää 300-kiloista Charlieta, joka yrittää luoda yhteyden vieraantuneeseen tyttäreensä ennen kuin on liian myöhäistä. Syyt päähenkilön järkyttävään terveydentilaan paljastuvat taitavalla dramatisoinnilla, joka muuttaa Charlien asunnon surun, syyllisyyden ja anteeksiannon kaipuun tyyssijaksi.
The Whalella on kolme Oscar-ehdokkuutta, joista se voittaa miespääosan lisäksi parhaan maskeerauksen. Itse olisin palkinnut myös naissivuosasta ehdolla olevan Hong Chaun, joka tekee upean roolin Charliesta huolta kantavana kotihoitajana.
Kaksi viikkoa sitten ensi-iltansa saanut Tár on yhä ennakkosuosikki parhaan naispääosan voittajaksi, vaikka Everything Everywhere All at Once -elokuvan Michelle Yeoh onnistuikin nappaamaan näyttelijäkillan palkinnon Cate Blanchettin nenän edestä. Blanchett kuitenkin todennäköisesti voittaa Oscarin, josta äänestää koko elokuva-akatemia, ei pelkän ammattikillan jäsenistö.

Päärooli Tárissa muistuttaa Blanchettin olevan yksi maailman parhaista näyttelijöistä. Tária on juhlittu myös Todd Fieldin odotettuna paluuna, sillä ohjaajan edellinen elokuva, erinomainen psykologinen lähiödraama Little Children, valmistui 2006. Moni onkin toivonut, ettei mestarin seuraavaa elokuvaa tarvitsisi odottaa 16 vuotta.
Field on itse Tárista Oscar-ehdokkaana peräti kolmessa kategoriassa: ohjauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja parhaan elokuvan tuottamisesta. Täydellisessä maailmassa Field palkittaisiin vähintään ohjauksesta. Ehdokkaina ovat myös ansaitusti kuvaaja Florian Hoffmeister ja leikkaaja Monika Willi, joka tunnetaan pitkästä yhteistyöstään ohjaaja Michael Haneken kanssa.

Teatteriin pitää myös suunnata, mikäli haluaa nähdä Steven Spielbergin uusimman elokuvan The Fabelmans. Spielberg muistelee nuoruuttaan elämäkerrallisella draamalla, joka on yhtä hurmaava kuin riipaisevan koskettavakin. The Fabelmans ei ole vain muistelmateos yhden elokuvahistorian taitavimman kertojaäänen heräämisestä. Kyseessä on myös kipuileva tilitys ydinperheen hajoamisesta sekä varttumisesta 1960-luvun antisemitistisessä Amerikassa.
Steven Spielberg on tehnyt elokuvia puoli vuosisataa

The Fabelmans tavoittelee seitsemää Oscaria, jotka ovat paras elokuva, ohjaus, alkuperäinen käsikirjoitus, tuotantosuunnittelu, musiikki, miessivuosa (Judd Hirsch) ja naispääosa (Michelle Williams). Laadukkuudestaan huolimatta elokuva tuskin voittaa yhtään palkintoa.
Pikimustan draamakomedian mestari Martin McDonagh houkutteli esikoispitkänsä Kukkoilijat (2008) tähdet Colin Farrellin ja Brendan Gleesonin uuteen elokuvaan, joka yltää lähelle McDonaghin vuoden 2017 mestariteosta Three Billboards Outside Ebbing, Missouri. Yhdeksän Oscar-ehdokkuutta kerännyt The Banshees of Inisherin sijoittuu irlantilaiselle saarelle vuoteen 1923. Samalla kun maan sisällissota lähenee loppuaan, päättyy kahden miehen pitkä ystävyys toisen yksipuolisella päätöksellä. Tämä johtaa synkkään ja makaaberilla huumorilla höystettyyn tapahtumaketjuun.

McDonagh on vahvasti kiinni alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarissa, jonka lisäksi The Banshees of Inisherin tavoittelee parhaan elokuvan, ohjauksen, leikkauksen ja musiikin Oscareita. Myös Farrell ja Gleeson sekä sivurooleissa nähtävät Kerry Condon ja Barry Keoghan ovat ehdolla.
Vain valkokankailla on katsottavissa edelleen myös James Cameronin Avatar: The Way of Water, joka on kerännyt Suomessa jo liki 350 000 katsojaa. Parhaan elokuvan lisäksi Avatarin jatko-osa on ehdolla äänestä, tuotantosuunnittelusta ja visuaalisista tehosteista. Näistä se voi voittaa tehosteet ja tuotantosuunnittelun, kuten Avatar vuonna 2010. Silloin Avatar vei kotiin myös kuvauksen Oscarin, mikäli oli ensimmäinen 3D-kuvaukselle myönnetty Oscar-palkinto.

Oscar-gaala suorana Teema & Fem -kanavalla ja Yle Areenassa sunnuntaina 12.3. kello 02 (punainen matto kello 0.30) alkaen. Gaala uusitaan Teema & Femillä teksitettynä versiona maanantaina 13.3. klo 21.