Katso logo

Steven Spielberg on tehnyt elokuvia puoli vuosisataa

spielberg_b24e82ebf9.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Kauhun kilometrit (Duel, 1971) on yksi 1970-luvun alun parhaista elokuvista, jonka yksinkertainen juoni kertoo hirviömäisen rekan jahtaamaksi joutuvasta liikemiehestä. Piinaavan tehokas tietrilleri kuvattiin alun perin televisiolle eikä se ollut riittävän pitkä teatterilevitykseen. Elokuvasta vaikuttuneet tuottajat pyysivät ohjaajaa kuvaamaan lisää kohtauksia, jotta filmi saataisiin myös valkokankaalle. Ohjaaja oli 24-vuotias Steven Spielberg, joka oli purkittanut elokuvan ennätyksellisesti alle kahdessa viikossa.

Tasan 50 vuotta myöhemmin Spielberg on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista elokuvantekijöistä – instituutio, jonka nimi liitetään maailman suurimpiin valkokangashitteihin. Eikä ikä tunnu painavan legendaarista ohjaajaa. Katso oli paikalla, kun Spielberg esitteli koko perheen fantasiaseikkailun Iso Kiltti Jätti (The BFG) Cannesin elokuvajuhlilla 2016 ja vakuutti, ettei eläköityminen ole käynyt edes mielessä.

– Kiireisimmät vuodet ovat vielä edessäni. Elokuvien tekeminen on liian hauskaa, jotta voisin edes harkita eläkkeelle jäämistä. Aina kun löydän uuden kiinnostavan tarinan muutun kärsimättömäksi. Olen kuin pieni lapsi, joka ei suostu päästämään siitä irti, Spielberg sanoi.

Viisi vuotta myöhemmin Spielberg on toteuttanut yhden pitkäaikaisimmista haaveistaan ja ohjannut musikaalin. West Side Story pohjaa vuoden 1957 Broadway-näytelmään ja siitä 1961 sovitettuun elokuvaklassikkoon, joka voitti ennätykselliset kymmenen Oscaria. Myös Spielbergin sovitus on kerännyt yhdet vuoden parhaista kritiikeistä mutta epäonnistunut houkuttelemaan ihmiset massoittain teatteriin koronapoteroistaan. Sata miljoonaa dollaria maksanut elokuva tuotti avausviikonloppunaan vain hieman yli kymmenen miljoonaa.

Silti ohjaaja on kokemukseen tyytyväinen. Spielberg oli viimeinen ns. Movie Brats -porukasta, joka ei ollut vielä tehnyt täyspitkää musikaalia. ”Leffakersat” koostuvat 1970-luvulla pinnalle nousseista ohjaajista, jotka kampesivat vanhan Hollywoodin selälleen. Ryhmään kuuluvat Spielbergin lisäksi Francis Ford Coppola, Brian De Palma, Martin Scorsese ja George Lucas, jonka ”musikaaliksi” Spielberg mieltää kulttiklassikon Svengijengi -62 (1973).

Mainos
Mainos päättyy

Spielbergin mukaan West Side Storyyn tarttuminen ei ollut itsestäänselvää, vaan pelon ja ahdistuksen kautta syntynyt päätös.

– Pelko on polttoaineeni ja itseluottamus viholliseni. Jos joudun työskentelemään varpaisillani olen yleensä luovempi kuin esimerkiksi jatko-osaa Jurassic Parkille ohjatessa. On ylipäätään parempi, etten tekisi jatko-osia Jurassic Parkille, Spielberg toteaa The Guardianin haastattelussa.

Spielbergin aiemmat flirttailut genren kanssa löytyvät elokuvista 1941 (1979) ja Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984), jonka komea alkutekstijakso kumartaa Busby Berkeleyn klassikkomusikaaleille. Myös satuelokuvasta Hook – Kapteeni Koukku (1991) piti tulla alun perin musikaali.

– Jänistin ensimmäisen kuvausviikon jälkeen ja poistin siitä kaikki laulut. Se on suurin rakenteellinen muutos, minkä olen tehnyt kuvausvaiheessa mihinkään elokuvaan. Ehkä en ollut vielä yksinkertaisesti valmis. Toisaalta en myöskään ikinä suunnittele uraani etukäteen. Reagoin spontaanisti siihen, mitä tulee vastaan ja mikä tuntuu milloinkin oikealta.

Spielbergin viiteen vuosikymmeneen mahtuu megahittejä ja Oscar-voittajia sekä mielipiteet jakaneita draamoja ja turvonneita popcorn-tuotantoja. Ohjaajalegenda elää kuten saarnaa, jonka vuoksi tämän valinnoilla on yhä kyky yllättää vaikka Spielberg-elokuvat usein pelaavatkin varman päälle. Hän on harvoja ohjaajia, jolta voi ilmestyä samana vuonna kaksi niin erilaista teosta kuin Jurassic Park ja Schindlerin lista (1993), Maailmojen sota ja München (2005) tai Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus ja Sotahevonen (2011).

Kuten useimmat huippuohjaajat Spielberg kehittelee yhtä aikaa lukuisia projekteja, joihin kuuluvat tällä hetkellä ainakin henkilödraama tv-reportteri Walter Cronkitesta (1916-2009) sekä 1850-luvun Italiaan sijoittuva The Kidnapping Of Edgardo Mortara. Seuraavaksi Spielbergiltä ilmestyy kuitenkin tämän omiin lapsuuskokemuksiin pohjaava perhedraama The Fabelmans, joka kuvattiin aiemmin tänä vuonna.

Tappajahai (1975)

Mainos
Mainos päättyy

Yhdeksi maailman tunnetuimmista elokuvista uiskennellut kauhutrilleri autioitti uimarannat ja täytti elokuvateatterit. Tappajahai rikkoi ensimmäisenä sadan miljoonan dollarin lipputulorajan ja teki Spielbergistä kerralla aikansa kuumimman ohjaajan.

Kadonneen aarteen metsästäjät (1981)

Spielberg kirjoitti modernin toimintaseikkailuelokuvan kieliopin ensimmäisellä ja parhaalla Indiana Jones –elokuvalla, joka on lajityyppinsä Citizen Kane. Kolmen jatko-osan jälkeen Spielberg astui sivuun viidennen ja todennäköisesti Harrison Fordin viimeisen Indy-leffan ohjaajantuolilta.

Schindlerin lista (1993)

Järkähtämättömän suora, sokeeraavan realistinen ja äärimmäisen koskettava draama juutalaisten holokaustista on yksi monipuolisen tekijänsä parhaista elokuvista, joka voitti seitsemän Oscaria. Näistä kaksi meni Spielbergille parhaan elokuvan tuottajana ja ohjaajana. Spielbergin kolmas Oscar tuli toisen sotamestariteoksen Pelastakaa sotamies Ryan (1998) ohjauksesta.

A.I. – Tekoäly (2001)

Stanley Kubrickilta Spielbergille periytynyt tieteismestariteos on poikkeuksellisen tummasävyistä fantasiaa, joka käsittelee ihmisen samanaikaista kykyä kehittyä ja turmeltua. Spielbergin mukaan A.I. on sataprosenttinen Kubrick-visio, jonka toteuttamisesta hän otti yksinkertaisesti vastuun.

Mainos
Mainos päättyy

München (2005)

Veitsenterävästi ja aiheen ultraväkivaltaa kaihtamatta ohjattu kivikova kostotrilleri kertoo mitä tapahtui sen jälkeen, kun terroristijärjestö Musta Syyskuu murhasi 11 Israelin olympiaurheilijaa Münchenissä 1972. Maan pääministeri antaa Mossadille salaisen käskyn tappaa kaikki iskuun osallistuneet hinnalla millä hyvänsä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Steven Spielberg on tehnyt elokuvia puoli vuosisataa