Katso logo

1980-luvulle sijoittuva Munkkivuori-sarja sai Laura Birnin kaihoilemaan tylsien hetkien perään: ”Nykyään ratkaisu on, että voiko pelata”

laura
Mainos
Mainos päättyy

Laura Birn näyttelee Munkkivuoressa sarjan päähenkilön Miron äitiä. 

Laura Birn lähti välittömästi Munkkivuori-sarjaan, kun sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Jani Volanen soitti ja kysyi häntä mukaan.

– Ei tarvinnut kauaa miettiä. Olen hänen suuri ihailijansa. Sen lisäksi, että Volanen on kuvannut isoja ja tärkeitä sarjoja, kuten Ihmebantu, ihailen häntä valtavasti myös tekijänä ja näyttelijänä, Birn paljastaa Katsolle.

Birnin roolihahmo sarjassa on Munkkivuoreen muuttavan Mirkon (Viljami Loponen) Anne-äiti. He asuvat yhdessä Markku-isän (Joonas Saartamo) kanssa Annen synnyinkodissa.

Mainos
Mainos päättyy

– Nauroimme äsken Joonaksen kanssa, että Viljami on jo meitä päätä pidempi! Lapsinäyttelijöiden kanssa työskenteleminen oli mahtavaa ja vaivatonta. Lapsilla oli keskenään niin hyvä meininki, että sitä oli ihanaa katsoa.

1980-luvulle sijoittuvassa Munkkivuoressa on kadonnut pieni lapsi, jonka kohtalosta lasten kaveriporukka tekee omia johtopäätöksiään. Aikuiset eivät puhu asiasta ääneen, vaan lapset poimivat tietoa sieltä täältä.

– Oman lapsen katoaminen on varmaan pahin painajainen, joka ihmiselle voi tapahtua, Birn huokaa. 

Laura Birn massiivisen amerikkalaistuotannon Foundationin pääroolissa: ”Näyttelijänä mahtava kokemus”

munkki

Birn vietti oman lapsuutensa 1980-luvulla Itä-Helsingin Roihuvuoressa. Hän muistelee lämmöllä noita aikoja.

– Se oli mahtavaa! Rimputeltiin ovikelloa, juostiin pihoille, kiipeiltiin omenapuissa ja odotettiin talkoita, sillä siellä sai limsaa ja makkaraa, Birn sanoo innostuneena.

Mainos
Mainos päättyy

Hän kehuu Volasen tarkkaa ja yksityiskohtaista käsikirjoitusta, joka oli kuin aikamatka omaan lapsuuteen.

– Muistin, miltä asia kuulostivat, tuntuivat ja tuoksuivat. Tarina lapsen näkökulman kautta oli tehty nerokkaasti ja tarkasti. 1980-luku oli niin erilaista aikaa, kun kaikki eivät olleet tavoitettavissa.

Birnin mielestä kännyköiden välkkyvät ruudut voivat nielaista nykyisin niin lapset kuin aikuiset. Sen takia koetaan harvemmin tylsiä hetkiä.

– Ei ole sitä ”ei mitään tekemistä” -tunnetta. Nykyään ratkaisu on, että voiko pelata tai katsoa piirrettyjä. Aikuisilla on sama tyhjä hetki bussissa, kun kaivaa kännykän esille. 1980-luvulla tilanne oli erilainen. Silloin sen tylsän hetken lusi vain läpi. Piti vain odottaa, kunnes keksi jotain tai jokin leikki tuli mieleen.

Munkkivuori Elisa Viihde Viaplaylla alkaen sunnuntaina 16.10. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan