Hyppää pääsisältöön
jere ja nanna karalahti

Yllätyskäänne: Jere Karalahti iski nuoren kampaajan - näin Nanna kommentoi eroa!

Tuore Seiska paljastaa, että Nanna Karalahdesta yllättäen eronnut Jere Karalahti iski kauniin kampaajan Thaimaassa.

Tässäkö yllätyseron dramaattinen syy? Jere Karalahti iski Thaimaassa nuoren kampaajan!

Nanna julkaisi eilen kirjoituksen Idealistan blogissaan, ja rivien välistä voi lukea, ettei ero ehkä sujunutkaan yhtä mutkattomasti kuin Nanna antoi ensimmäisessä kirjoituksessaan ymmärtää.

- Se mikä toisessa ihmisessä ärsyttää, on usein heijastus omasta itsestään. Kantaako siis syyttely mihinkään? On kyse sitten itsensä tai toisensa syyttelystä, se on turhaa. On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa. Vihan hetkellä se on vaikeaa- myönnän. Sen vuoksi vihasta on päästävä nopeasti eroon on vihan aiheuttajana kuka tahansa, Nanna kirjoittaa.

Enteilikö tämä Nanna ja Jere Karalahden eroa: "Jere on aina elänyt pienessä valheessa"

- Olen aikaisemminkin kirjoittanut vihasta ja katkeruudesta. Miksi olla vihainen tai katkera toiselle, jos ei osaa hyväksyä toista sellaisena kuin hän on? Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän? Miksi katkeroitua, kun aina on luvassa uutta ja hyvää. Itselläni on paljon opeteltavaa näissä asioissa, mutta haluan oppia. Olen valmis oppimaan. Toisten virheet ovat myös helpompi hyväksyä, vaikka ne ei eivät aina miellyttäisikään, jos ymmärtää millainen ihminen on kyseessä. Harvoin kuitenkaan kukaan pohjimmiltaan tietää muista kun omista valinnoistaan ja sen vuoksi niitä on turha tuomita, hän lisää.

Jeren aikaisemmat suhteet ovat päättyneet pettämiseen ja kolmiodraamaan. Viittaako Nanna kirjoitus vihasta ja katkeruudesta siihen, ettei tämä kerta ollut poikkeus?

Ex-rakas paljasti vasta kuukausi sitten Jere Karalahden ison valheen!

"Eroon ei liity draamaa"

Nanna julkisti hänen ja Jeren eron viime viikolla blogikirjoituksessaan, jossa hän kertoi, ettei eroon liity draamaa ja totesi, ettei kumpikaan aio kommentoida eroa enempää. Ilmeisesti tähän on nyt siis tullut muutos.


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!