Uutiset

Wallu Valpio ja 20 vuotta nuorempi salarakas paljastavat yksityiskohtia seksisopimuksesta uutuuskirjassa: "Olen ollut patterissa kiinni ja silmät sidottuina" - lue sopimuksen sisältö!

01.10.2020 09:19

Torstaina ilmestyneessä Minun Tieni -elämäkertateoksessa Wallu Valpio kertoo avoimesti myös vuosien varrella kokemistaan monista naisseikkailustaan.

Wallu myönsi jo Seiskan haastattelussa ennen kirjan julkaisua, että naisia on ollut satoja ja joukkoon on mahtunut niin tavallisia kansalaisia kuin julkisuudesta tuttuja. Kirjassa Wallun ex-naiset pääsevät myös ääneen. 

Lue myös: Niina jätti tylysti uuden miehen takia - Wallu Valpio puhuu uutuuskirjassa ensi kertaa suunsa puhtaaksi suhteesta ja erosta Niina Backmanin kanssa: "Ei ollut kivaa katsoa lehdestä valokuvia"

Kirjassa Wallu avaa myös viimeisintä suhdettaan niin sanottuun salarakkaaseensa, jonka kanssa hän on ollut seksisuhteessa jopa samanaikaisesti, kun on seurustellut toisten naisten kanssa. Salarakas on Wallua 20 vuotta nuorempi.

Tällä hetkellä pari elää yhdessä avoimessa suhteessa.

- Tapasimme, kun hän oli 18-vuotias ja tuli kotiini jatkoille erään baari-illan jälkeen, Wallu avaa hänen ja nykyisen ihastuksena ensitapaamista kirjassa.

Naisen ja Wallun suhde eteni kovaa vauhtia ja siitä kehittyi niin sanottu kahden ihmisen vapaamielinen avoin suhde. Se sinetöitiin sopimuksella, missä sovittiin, että kaikki ”normaalin suhteen” kiemurat jätetään suhteesta pois.

- Sopimukseen kuuluu, että Valpiota nainen kutsuu herraksi ja vaatekaapissa ei saa olla mitään, mitä herra ei hyväksy. Herra saa aina päättää, mitä naisella on yllä ja uusia vaatteita on hankittava, jos herra niin haluaa, sopimuksesta kerrotaan kirjassa.

Lue lisää: Luuhistui taksiin! Wallu Valpio sai vakavan sairauskohtauksen ja luuli kuolevansa - "Alkoi tuntua, ettei tästä enää selvitäkään"

Näin sopimuksen kohtia puretaan auki Minun tieni -kirjassa:

Elinikäinen [– –] sopimus. 

Pukeutuminen
[– –] pitää aina näyttää hyvältä tilanteesta ja paikasta riippumatta. [– –] pitää aina vain ja ainoastaan laittaa parasta päälleen. Vaatekaapissa ei saa edes olla mitään, mitä herra ei hyväksy. Herra saa aina päättää, mitä [– –] on päällä ja jos asu ei miellytä, hän saa käskeä vaihtamaan asun. Jos herra haluaa [– –] hankkivan jotain uutta, on [– –] käytävä tämä ostamassa.

Nylonit
[– –] pitää AINA olla nylonit jalassa. TEKOSYITÄ EI SAA OLLA! Jos [– –] haluaa olla ilman nyloneita (esim. ottaa aurinkoa), pitää tämän kysyä lupa herraltaan. Herra saa aina päättää, minkälaiset nylonit [– –] on päällä. [– –] pitää myös uusia nylonvarastojaan sopivin väliajoin. [– –] pitää aina kysyä, mitä herra haluaa ostettavan varastoon. 

Ulkonäkö 
[– –] ulkonäön täytyy olla aina huoliteltu. Tukan pitää olla aina laitettu ja meikit kohdillaan. Jos herra käskee laittamaan huulipunaa tai tukan tietyllä tavalla, pitää [– –] totella. 

Sopimus loppuu 16. artiklan sanoihin: Tämän sopimuksen rikkoutuessa [– –] tulee saamaan pelkkää rangaistusta. [– –] ei ole tähän sopimukseen mitään mahdollisuutta muutoksiin. 

"60 prosenttia seksiä ja ja 40 prosenttia jotain muuta"

Normaalin ihmisen korvaan sopimus suhteessa tapahtuvista asioista saattaa kuulostaa oudolta, mutta kaikkeen tottuneena Wallusta se ei ole ihmeellistä.

– Suhteemme on 60 prosenttia seksiä ja ja 40 prosenttia jotain muuta. Seksi on kaikista tärkein asia. Arvostamme ja kunnioitamme toistemme haluja ja mieltymyksiä. Suhteessa katsotaan myös yhdessä televisiota ja ollaan kuten ”normaalisti” ollaan, Wallu avaa suhdetta kirjassa.

Lue myös: Uusi rakas?! Wallu Valpio matkusti naisseuralaisensa jalat sylissä – kuva!

"Wallu opasti minut löytämään seksuaalisuuteni"

Myös salarakas pääsee kirjassa ääneen ja kertoo avoimesti Wallun ja hänen suhteestaan. 

- Heti alusta lähtien oli turvallinen olo Wallun kanssa. Hän opasti minut löytämään seksuaalisuuteni. Sitä kautta löysin itse varmuuteni ja oman itseni. Tajusin ensimmäistä kertaa, että minullakin oli mielipiteet ja oikeus puolustaa itseäni, salarakas kertoo kirjassa. 

- Wallu ei koskaan yritä muokata minua. Hän on vain johdatellut minut omien mielipiteitteni luokse. Saan olla oma itseni. Silti suhteemme on perustunut seksiin, ja kaikki muu on ollut plussaa.

- Yhdessä opimme, mistä toinen tykkää ja keksimme uusia tuhmia leikkejä. Joskus olen ollut patterissa kiinni ja silmät sidottuina, ja on tapahtunut kaikenlaista muutakin tuhmaa, kun Wallu on ollut parvekkeella röökillä. Joskus taas Wallu on ollut sidottuna tuoliin, kun olen tehnyt kaikenlaista tuhmaa. Aina juttu kuitenkin on alkanut siitä, että Wallu on laittanut viestin, mitä toivoo näkevänsä päälläni. 

Avoin suhde on jatkunut nyt kahdeksan vuotta ja se on edelleen voimissaan. Wallu ei paljasta kirjassa naisen henkilöllisyyttä eikä sitä, onko hän tavallinen suomalainen nainen vai kenties julkisuudesta tuttu kaunotar.

 

 

Teksti:Olli Suominen & Mika Seppänen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!