Villi viikonloppu Levillä! Sofia Belórf kyllästyi sekoiluun – Stefan Therman nahisteli baarissa!

Sofia Belorf ja Stefan Therman
Mainos
Mainos päättyy

Viime viikonlopun Levin maailmancup houkutteli Kittilään kosolti bilekansaa. Paikan päälle ilmestyi muun muassa liikemies Stefan Therman, 33, joka omistaa Levillä ison mökkikompleksin. Mukana reissulla oli myös hänen ex-rakkaansa Sofia Belórf, 33.

Tämä kuva kertoo Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin väleistä aivan muuta kuin Sofia on väittänyt! Läheisesti yhdessä Levillä - rakkaushuhut yltyvät!

Stefu hankki Levin ökyhuvilansa vuonna 2017.
Stefu hankki Levin ökyhuvilansa vuonna 2017.

Kisatapahtumien seuraamisen sijasta Stefu kuitenkin keskittyi viikonloppuna after skihin eli bilettämiseen.

Viikonlopun aikana kohuliikemiehen edesottamuksista tuli Seiskalle runsaasti vinkkejä, joiden mukaan meno oli ollut varsin villiä.

Mainos
Mainos päättyy

Liikemiehen kerrotaan riitautuneen lauantaina alkuillasta taksikuskin kanssa kesken matkan. Kimpaantuneena Stefu olisi tietojen mukaan hypännyt ulos liikkuvasta autosta siten, että hänen kehonsa oli osunut taksin kylkeen.

Sekoili Levillä! Stefan Therman hyppäsi liikkuvasta taksista!

Taksiselkkausten lisäksi Stefulla oli haasteita myös Levin Wallis-karaokeravintolassa lauantaina. Hänen seurueelleen oli varattu ravintolasta vip-nurkkaus, jossa viihtyi myös Sofia.

– Pöydässä oli isoja vodkapulloja. Stefu oli hyvällä tuulella ja puheli kaikkien kanssa. Näin hänet myös laulamassa karaokea, paikalla ollut kertoo Seiskalle.

Sofia Belórf paljastaa totuuden suhteestaan Stefan Thermanin kanssa: "Tapailemme nyt kaveripohjalta - tämä oli minun toiveeni!"

Mainos
Mainos päättyy

Stefanin loppuyö ei sujunut kuitenkaan rauhallisesti.

Stefu viihtyi Levilläkin tapansa mukaan karaokeravintolassa. Hän tarttui mikkiin useita kertoja.
Stefu viihtyi Levilläkin tapansa mukaan karaokeravintolassa. Hän tarttui mikkiin useita kertoja.

– Stefan ja riitaantui erään miehen kanssa, kun pöydässä kaatui juomia. Riita eteni tönimiseksi, ja pian paikalla oli kaksi ravintolan järjestyksenvalvojaa, jotka erottivat riitapukarit toisistaan.

Selkkauksen jälkeen Stefu ohjattiin narikkaan, eikä häntä enää nähty illan aikana juhlimassa. Nahistelun jälkeen Sofia puolestaan päätti yöpyä hotellissa, eikä palannut Stefun mökille.

Seiska yritti tavoittaa Stefua kommentoimaan viikonloppuaan, mutta hän ei vastannut yhteydenottoihin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan