”Viinamäärät olivat suorastaan kauheita!” Frederik suree ystävänsä Jamppa Tuomisen traagista kohtaloa

Uutiset | 28.12.2019 11:02

Marraskuussa tuli kuluneeksi 21 vuotta Jamppa Tuomisen kuolemasta. Heleä-ääninen ja yli puoli miljoonaa levyä myynyt oululainen oli yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista laulajista. Hänen kohtalonsa oli kuitenkin traaginen.

Kanariansaarilla viimeiset vuotensa viettänyt ja siellä menehtynyt Jamppa oli kuollessaan 49-vuotias. Kuolemaa edeltänyt vuosi oli karmea: Jamppaa syytettiin pedofiliasta, hänet hakattiin ja paiskattiin vankilaan, kunnes vapautui viimeisiksi elinkuukausikseen.

– Sääli, että hänestä aika jätti. Mutta niinpä tässä näkyvät muutkin kollegat lähtevän taivaisiin korkeisiin, Frederik huokaa Seiskalle Playa del Inglésissä.

Lue myös: Uraansa paketoiva Frederik tilittää katkerana Kanarian lämmössä: ”Haluaisin tehdä tätä työtä loppuun asti, mutta…!”

SEISKA 47/2013 Seiska kertoi iskelmälegenda Jamppa Tuomisen viimeisistä vaiheista kuusi vuotta sitten.  Laulaja löydettiin hotellihuoneestaan kuolleena marraskuussa 1998.
SEISKA 47/2013 Seiska kertoi iskelmälegenda Jamppa Tuomisen viimeisistä vaiheista kuusi vuotta sitten.  Laulaja löydettiin hotellihuoneestaan kuolleena marraskuussa 1998.

Meistä tuli ystäviä

Itsekin 1970-luvun alusta asti Gran Canarialla säännöllisesti pyörinyt Reetu tunsi hyvin Jampan. Keikkalavoilla tutustuneen kaksikon kemiat pelasivat myös siviilissä.

– Meitä mainostettiin lauseella ”Rajumpi Frederik ja romanttinen Jamppa!” Kyllähän me olimmekin erilaisia: hän tulkitsi hyvin lyyrisellä ja kauniilla kirkkopojan äänellään, minä taas ronskimmalla tyylillä.

– Täällä Kanarialla pyörimme yhdessä ja pelasimme aika paljon tennistä. Jamppa oli muutenkin niin liikunnallinen, että ihmettelen, miten hän niin nuorena lähti. Kieltämättä hän kyllä joi paljon, ne viinamäärät olivat suorastaan kauheita.

Lue myös: Eläköityvältä iskelmäori Frederikiltä hurja väite: Tienasin urallani 10 miljoonaa euroa!

Frederik muistelee Jampan olleen luonteeltaan hiljainen ja ujo. – Hän oli myös vähän sulkeutunut eikä koskaan kertonut itsestään mitään. Kun me muut pelasimme tennistä, hän lähinnä istuskeli, ja sitten aloimme ottaa porukalla drinkkejä.
Frederik muistelee Jampan olleen luonteeltaan hiljainen ja ujo. – Hän oli myös vähän sulkeutunut eikä koskaan kertonut itsestään mitään. Kun me muut pelasimme tennistä, hän lähinnä istuskeli, ja sitten aloimme ottaa porukalla drinkkejä.

Kohtalokas lapsen itku

Jampan elämän viimeinen luku käynnistyi alkuvuodesta 1998.

Hänen naapurissaan huoneistohotellissa asui irlantilaisperhe, jonka luota kantautui usein lapsen itkua. Kun Jamppa kerran selvitti syytä siihen, hurjistunut humalalainen isä ilmaantui paikalle ikävin seurauksin.

– Hän hakkasi Jampan pahasti ja syytti tätä pedofiliasta. Se oli ihan höpöhöpö-juttu, täysin keksitty tarina, Frederik alleviivaa.

– Tarinaa alettiin levittää kuulustelupöytäkirjojen tultua julkisiksi, koska aihe oli niin herkullinen. Ihan sama kuin olisi väitetty, että minä murhasin Kennedyn.

Lue myös: ”Keikkaliksoja oli pakko leikata!” Uransa päättävän Frederikin raju tilitys: Jouduin boikottiin!

Oikeuteen edennyt jupakka tiesi Jampalle 70 vuorokautta tutkintavankeutta. Sitä seurasi matkustuskielto, eikä laulaja päässyt enää koskaan käymään kotimaassaan.

Jamppa Tuominen menehtyi hotellihuoneessaan Playa del Inglésissä 25. marraskuuta 1998. Kuolinsyyksi ilmoitettiin laskimolaajentumien rikkoutumisesta johtunut verenvuoto.

Lue lisää Jamppa Tuomisesta ja Reetusta tuoreimmasta Seiskasta!

Seiska Kanarialla.

Teksti:Eetu Ampuja, Gran Canaria
Kuvat:Angel Medina Garcia & Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!