Uutiset

Uutuuskirja: Yksi elokuva muutti Ville Haapasalon uran Venäjällä – nousi tähdeksi räjähdysmäisesti!

28.10.2017 12:04

Näyttelijä, tv-persoona Ville Haapasalo, 45, julkaisi äskettäin Kauko Röhkän kanssa tekemänsä kirjan Junamatka Moskovaan.

Lue lisää: Ville Haapasalon paljastus uutuuskirjassa – ryöstettiin ja piestiin Venäjällä useita kertoja: Kun tulee hakatuksi rautakepillä, hengenlähtö on lähellä!

Villen oli 1990-luvulla tarkoitus vain käydä Venäjällä opiskelemassa ja palata takaisin Suomeen. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun hän nousi kansansuosikiksi vuonna 1995 Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia -komediaelokuvan siivittämänä.

– Elokuvaa näytetään Venäjän televisiossa edelleen kymmenen kertaa vuodessa. Ihmiset osaavat kaikki repliikit ulkoa. Ilman sitä elokuvaa en olisi tässä. Sen vuoksi olen saanut Venäjältä töitä tähän päivään saakka.

Lue myös: Ville Haapasalo järjesti kosteat synttärijuhlat: Viini virtasi ja Kaija Koo lauloi!

Läpimurtoleffansa jälkeen Ville on rakentanut itsestään brändin itänaapurissa. Pipostaan tunnettu maailmanmatkaaja on tasapainoillut taitavasti Venäjän ja Suomen välillä, joissa molemmissa riittää projekteja jopa hengästymiseen saakka.

– Olen mukana kahdessa elokuvassa Venäjällä, lisäksi on yksi tilaustyö Venäjän valtiolta, Suomessa on ravintolaprojekteja ja televisio-ohjelmaa… Kaikennäköistä pientä on vireillä, Ville myhäilee.

Tampere kutsuu

Villen luotsaama georgialainen Purpur-ravintola laajenee lokakuun lopussa Helsingistä Tampereelle, jossa hänet nähdään ensi vuonna myös Tampereen Teatterin lavalla. Ville esittää venäläistä everstiluutnanttia sisällissodan tapahtumiin pohjautuvassa näytelmässä 1918 Teatteri taistelussa.

Lue myös: Ville Haapasalon tv-sarjat menestyvät: myös firmalle isot voitot!

– Olen huono sanomaan ei, Ville tunnustaa kiireidensä keskellä.

Teksti:Juhamatti Nieminen
Kuvat:Pasi Murto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!