Tv:stä kadonnut Roope Salminen muutti elämäntapojaan – opetteli täysin uuden rutiinin arkeensa: ”En olisi voinut uskoa tätä”

roope salminen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä, räppäri ja juontaja Roope Salminen, 30, paljastaa Instagram-päivityksessään, että nauttii aamun varhaisista tunneista. Tv:stä toistaiseksi kokonaan kadonnut Salminen on joutunut opettelemaan uusia rutiineja arkeensa ainakin lapsen saamisen myötä.

Huhtikuussa isäksi tullut räppäri aloittaakin päivänsä nyt täysin uudella tavalla. 

- Olen alkanut heräämään siinä klo 7 pintaan, ja lähden joka aamu kolmeksi tunniksi tallailemaan pitkin Kalliota ja sen lähiympäristöä. En olisi voinut vuosi sitten uskoa, että näistä aamuista tulee vuorokauden suosikkituntini.

Salminen sai syyskuussa tuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hän on ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Tuomion myötä hän ei saanut jatkaa Putouksen juontajana All Stars -kaudella.

Roope Salminen avautuu saamastaan seksualirikostuomiosta - kiistää olevansa syyllinen, aikoo valittaa tuomiosta

Mainos
Mainos päättyy

Aamutuntien kävelyseurana Roopella on hänen nuori esikoislapsensa lastenvaunuissa. Näyttelijä listaakin seuran lisäksi pari muuta hyvää syytä, miksi rakastaa aamuaikaa. 

- 1) Kukaan ei oleta, että olen hereillä, eli minun kännykkääni tulee 07.00-10.00 keskimäärin noilla ilmoitusta uusista viesteistä. Kukaan ei tarvitse minulta mitään.

- 2) Seura on maailman parasta.

- 3) Monista jenkkipodcasteista on tullut yön aikana uudet jaksot, jotka voi rauhassa kuunnella. Siitä puheenollen, podcast-suositukset kiinnostavat. True crime -podcastit tulevat korvista ulos, mutta politiikka ja kiinnostavat haastattelut olisivat kovassa huudossa, Roope kertoo.

Juontaja hehkuttaa omaa uravalintaansa päivityksessään. 

- Olen tosi onnekas, että olen semmoisessa työssä, missä rauhalliset aamut ovat mahdollisia, varsinkin tämmöisenä aikana. En ota sitä itsestäänselvyytenä. Jos sinulla on mahdollisuus samaan edes, vaikka kerran viikossa, suosittelen aamukävelyä ulkona aina kun mahdollista. Parasta, Roope neuvoo.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

oon alkanu heräämään siinä klo 7 pintaan ja lähen joka aamu kolmeks tunniks tallailemaan pitkin Kalliota ja sen lähiympäristöä. en olis voinut vuos sitten uskoa, että näistä aamuista tulee mun vuorokauden suosikkitunnit. 1) kukaan ei oleta, että oon hereillä, eli mun kännykkään tulee 07.00-10.00 keskimäärin NOLLA ilmotusta uusista viesteistä eikä kukaan tarvii multa mitään 2) seura on maailman parasta 3) monista jenkkipodcasteista on tullu yön aikana uudet jaksot jotka voi rauhassa kuunnella (siitä puheenollen, podcast-suositukset kiinnostaa. true crime tulee korvista ulos, mut politiikka ja kiinnostavat haastikset ois kovassa huudossa) oon tosi onnekas, että oon semmosessa työssä missä rauhalliset aamut on mahdollisia, varsinki tämmösenä aikana. en ota sitä itsestäänselvyytenä. JOS sulla on mahis samaan ees vaikka kerran viikossa, suosittelen aamukävelyy ulkona aina ku mahollist. parasta. ❤️

A post shared by Roope Salminen (@roopesalminen) on

Mainos
Mainos päättyy

: Roope Salminen palasi Instagramiin seksuaalirikostuomionsa jälkeen - kertoi yllättävän mielipiteen: oletko Roopen kanssa samaa mieltä? 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Roope Salminen (@roopesalminen) on

Roope Salminen sai tuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Roope Salminen (@roopesalminen) on

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan