Silminnäkijät olivat oikeassa: Tuomas Enbusken öky-Bemari hävyttömässä jamassa! Seiskan kiltti Kohukatti teki todellisen urotyön - katso kuvat ritarillisesta suorituksesta!

Eteläiseen Suomeen on tupruttanut viime aikoina valtavasti lunta. Forecan mittausten mukaan pääkaupunkiseudun nietokset ovat olleet paikoin jopa paksumpia kuin Lapissa, ja lisää lunta on tulossa tänä viikonloppuna.
Julkkiksetkaan eivät ole välttyneet pakkasherran armottomalta kouralta. Se on kietonut vaippaansa muun muassa kohukolumnisti ja tv-juontaja Tuomas Enbusken öky-BMW:n, jonka Seiskan silminnäkijät ovat ikuistaneet täysin hautautuneena hankeen.
Vinkkaajien mukaan Tuomas ei ole ilmeisesti kaivannut pitkään aikaan Helsingin Kampissa lumikasan alla värjöttelevää saksalaistaan.

Yhteiskunnallisista urotöistään tunnettu Seiskan Kohukatti ei jäänyt toimettomaksi, vaan kääri välittömästi hihat. Kiltti kohuviiksekäs yritti auttaa herra Enbuskea putsaamalla pahimmat lumet Bemarin päältä, mutta urakka oli valtaisa.
Kaiken kukkuraksi tuulilasia putsatessa vastaan tuli ikävä yllätys: todellinen rypäs jäätyneitä sakkolappuja. Ja kun Kohukatti vilkaisi muutenkin auton tietoja, selvisi, että kyseinen menopeli olisi pitänyt katsastaa viimeistään 23. heinäkuuta!
– Miaaau, miten kukaan voi kohdella autoaan näin kehnosti? pettynyt Kohukatti tuumi itsekseen.





Katso oheiset kuvat Kohukatin ritarillisesta suorituksesta!