Selkärankansa murtanut Saija Varjus teki sairaalasta valituksen – ”Kärsin helvetillisistä kivuista!”

Saija Varjuksen sairaalareissu sai kuitenkin ikävän käänteen, kun hän kaatui sairaalan pihamaalla.
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 1996 tangokuningatar Saija Varjus, 54, hakeutui vuosi sitten sairaalan päivystykseen iskiashermon aiheuttamien kipukohtausten takia.

Sairaalareissu sai kuitenkin ikävän käänteen, kun hän kaatui sairaalan pihamaalla.

Selkäranka murtui sairaalassa! MS-taudin riivaama Saija Varjus loukkaantui vakavasti!

Vasta viime syksynä otetuista lannerangan magneettikuvista selvisi, että selkäranka oli murtunut kaatumisen yhteydessä.

Seiska tapasi MS-taudin takia työkyvyttömyyseläkkeellä olevan Saijan hänen kotonaan Tervakoskella. Hän kertoo nyt ihmettelevänsä, miksi hänen selkäänsä ei tukittu heti tapaturman jälkeen.

Mainos
Mainos päättyy
–  Olen kärsinyt niin kovista kivuista, etten ole saanut vuoteen nukuttua kunnon yöunia, Saija kertoo.
–  Olen kärsinyt niin kovista kivuista, etten ole saanut vuoteen nukuttua kunnon yöunia, Saija kertoo.

– Tiesin koko ajan, ettei kaikki ollut hyvin, sillä kärsin helvetillisestä selkäkivusta. En pystynyt kävelemään tai nousemaan ilman viiltävää kipua.

Ambulanssilla sairaalaan kiidätetty Saija Varjus avautuu piinastaan: Lääkitys aiheutti kipuhelvetin – ”Mahani turposi – ainoastaan lääkekannabis auttaa!”

Saija on tehnyt tapaturmaan johtaneesta sairaalareissusta valituksen elämänkumppaninsa Keijon kanssa.

– Ei sairaala voi antaa potilaan käyttöön pyörätuolia, josta puuttuu selkänoja ja kaatumarauta. Sehän on hengenvaarallinen, Saija ihmettelee.

Saijan selkä voi jo hieman paremmin.

– Kivut ovat hellittäneet, kun murtuma on ruvennut luutumaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan