Sara Sieppi julkaisi rehellisen someavautumisen kropastaan kuvan kera - aloitti kuntokuurin: ”Housut puristaa ja fiilis on ällöttävä!”

Entinen Miss Suomi, tv:stä ja somesta tuttu Sara Sieppi, 29, avautuu tuoreessa Instagram-päivityksessään omasta ulkonäöstään. Sara kertoo nyt rehellisesti, mitä hän tuntee omassa kehossaan.
- Housut puristaa ja fiilis on ällöttävä! Sara aloittaa.
Kuvan perusteella kaunotar on luontopolulla lenkkeilemässä. Hän kuitenkin myöntää, ettei urheilu ole ollut viime aikoina päällimmäisenä mielessä.
- Jalassa on ollut useammin korkokengät kuin lenkkarit, Sara kertoo.
Hän kertoo, että terveelliset elämäntavat ovat jääneet kesällä vähemmälle. Urheilun puute tuntuu häiritsevän Saraa.
Yhdessä sateeseen! Sara Sieppi hempeili aamuyön tunteina mysteerimiehen kanssa – kuva!
- Vihersmoothieita olen katsellut mainoksista ja kuntosalilla en ole käynyt muuten kuin omissa ajatuksissa. Aamulenkit ole hoitanut virtuaalisesti silmät sirrillään katsellen muiden aerobista Instagramissa.
Saran kuvista liikunnan vähyyttä on hankala huomata, sillä ex-missi näyttää tuoreissakin kuvissa yhtä kauniilta kuin aina.
Urheilun ja salaatin syöminen ei ole yksinkertaisesti houkutellut kaunotarta.
- Olen keksinyt ainakin 34 erilaista tekosyytä mieluummin kuin lähtenyt tsekkaa uudet lenkkipolut. ”Aloitan sitten huomenna” -viikot on käyty moneen kertaan läpi epäonnistumisella. Mutta arvatkaa mitä! Välillä on tosi hyvä syödä päin helvettiä ja olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, ettei liiku. Urheilu ei ole kivaa, jos sitä tekee pakosta, salaateista puhumattakaan.
Sara Sieppi julkaisi makuuhuonekuvan uudesta kodistaan - keimailee sängyllä ja huhuilee muuttoapua!
Rentouttaviin elämäntapoihin kannustavan viestinsä siivittämänä Sara on palannut itse hiljalleen urheilun pariin. Hän ei enää kuitenkaan aio ottaa siitä suurta stressiä. Kaunotar kuvaileekin oloaan jälleen ällöttävän sijaan toiveikkaaksi.
- Pienillä stepeillä eteenpäin. Älä vertaa itseäsi niihin yli-ihmisiin somessa, jotka heräävät kuudelta aamulla, syö vaan vihreitä ja treenaa koko ajan. Onneksi jokainen saa valita oman balanssin elämään, ja minulle siihen kuuluu Hese & lenkkarit fiiliksen mukaan.
Saran kehittämä liikkumisohje onkin hyvin lyhyt ja ytimekäs.
- En tiedä, oliko tästä höpinästä mitään hyötyä, mutta tässä ”osta se ja se valmennus” -buumissa riittää, kun saat lenkkarit jalkaan, laitat musat korville ja lähdet fiilistelee elämään ulos, Sara neuvoo.
Saran kesä on ollut kovin kiireinen, joten ei ole suuri ihme, että lenkkipolkujen tallaaminen on jäänyt väliin. Kaunotar teki kesän aikana ensimmäiset asuntokauppansa. Sen seurauksena hänellä on ollut kiireitä asuntonsa remontoinnin suunnittelussa ja muuttamisessa.
Kämpänvaihdoksen lisäksi hän on juhlinut ystäviensä kanssa useaan kertaan kauniissa keleissä. Hän pääsi upean jahdin kyytiin Rosanna Kuljun synttäribileissä. Hän myös kävi katsomassa Kaija Koota omien supernaistensa kanssa viime viikolla.