”Sairastahan tämä on!” – huippukokki Sauli Kemppainen raataa Berliinissä 15 tuntisia työpäiviä!

Hell’s Kitchen Suomi -ohjelmasta tuttu huippukokki Sauli Kemppainen, 50, astelee päättäväisin askelin ravintola Savun keittiöstä salin puolelle. Kaljulla miehellä on kädessään mustat hansikkaat, ja toiminta on määrätietoista kuin sotilaalla. Sauli asettaa tarjottimensa tarjoilupöydälle ja nostaa ruokailijoiden eteen kaksi herkullisen näköistä annosta, toinen valkoista parsaa ja toinen marinoituja muikkufileitä.

Seuraa luento oliiviöljystä.
– Käytän ravintolassani vain mallorcalaista Aubocassa-oliiviöljyä. Olen käynyt heidän tilallaan usein, ja voin olla varma laadusta. Yli 70 prosenttia maailmalla myytävästä oliiviöljystä ei ole sitä, mitä sen kerrotaan olevan, Sauli sanoo ja katoaa takaisin keittiön kiireeseen.

Pöytään tuodaan illan mittaan vielä useita tapas-tyylisiä annoksia. Tarjolla on muun muassa meriahventa ja hirvipullia, ja monet aineksista on ravintolan nimen mukaisesti savustettu.

Puolet raaka-aineista tulee Suomesta, mutta makumaailmassa on vivahteita Italiasta ja Espanjasta. Illallisen kruunaa suomalaisesta suklaasta tehty Berliinin muuri.
Kun viimeiset asiakkaat ovat poistuneet ravintolasta maineikkaalle Kurfürsterdammin bulevardille, ehtii myös Sauli istahtamaan hetkeksi alas.
– Joku voi luulla tätä helpoksi hommaksi, mutta todellisuudessa tämä on helvetin raskasta duunia. Olen painanut puolitoista vuotta lähes joka päivä 15-tuntista työpäivää. Sairastahan tämä on, mutta kun on sydän mukana, niin ei siinä tunteja lasketa.
Haluatko nähdä lisää Seiskan erikoistoimittaja Panu Hörkön kuvia? Ota hänet seurantaan Instagramissa linkistä: https://www.instagram.com/panuhorkko/