Hyppää pääsisältöön
sara sieppi

Roope Salmisen ja Putous-kaunottaren salasuhde paljastui - Sara Sieppi blogissaan: "Kuulin hänen löytäneen uuden naisen työporukastaan - jo toinen siitä jengistä!"

Onnenpyörä-ohjelman juontajanakin tunnettu Sara Sieppi kirjoittaa torstaina blogissaan muutama kuukausi sitten päättyneestä suhteestaan Roope Salmiseen. Teksti on karua luettavaa, sillä Sara kirjoittaa Roopen pettäneen häntä useita kertoja.

Sara paljastaa myös, että uskottomuusepäilyille löytyi aina selitys – ”välillä jopa aivan liiankin uskottava.” 

– En erottanut totuutta enää valheesta, sillä se tehtiin aina niin taidokkaasti ja häikäilemättömästi, Sara kirjoittaa blogissaan.

TAUSTAA: Sara Siepiltä brutaali tilitys Roope Salmisen ”naisseikkailuista, pettämisestä ja valehtelusta”: Luin Jodelista hänen omia aloituksiaan parisuhteestamme!

roope salminen

Blogin ehkä mielenkiintoisin kohta löytyy aivan sen lopusta.

Sara on parhaillaan lomamatkalla Balilla hänen ystävättärensä Rosanna Kuljun kanssa. Alun perin tarkoitus oli, että kyseessä olisi Roopen ja Saran lemmenloma. Blogipostauksesta kuitenkin paljastuu, minkä vuoksi matka muuttui tyttöjen reissuksi. 

– Olin jopa valmis lähtemään hänen kanssaan kesällä varatulle matkalle nyt tammikuussa, kunnes kuulin hänen löytäneen jo uuden naisen työporukastaan, joka olisi jo hänen toinen siitä jengistä. 

Lue myös: Ohhoh, Roope Salminen iski Putous-kaunottaren: Yhdessä salaisella lemmenlomalla – erosi Sara Siepistä vain muutama kuukausi sitten!

Kuin sattumalta, Seiska uutisoi tänään torstaina, että Myyrä-seikkailusarjaa juontava Roope ja hänen Putous-kollegansa Helmi-Leena Nummela ovat olleet molemmat Belizessä yhteisellä lemmenlomalla.

– He ovat tapailleet toisiaan romanttisessa mielessä syksyn aikana, näyttelijäpiireistä kerrotaan Seiskalle.

Täyttä varmuutta ei ole, viittaako Sara blogissaan nimenomaan Putoukseen ja Helmi-Leena Nummelaan.

Lue kaikki Roopen ja Helmi-Leenan romanssista ja lemmenlomasta Seiska Klubissa tästä linkistä!

Saran blogikirjoitus paljastaa myös, kuinka raastavia suhteen viimeiset hetket ja eron jälkeiset ajat ovat olleet Saralle.

- Viimeisimpinä muiden silmään täysin mitätön kommentti joulun aikaan ex-mieheltäni Instagram-kuvaani, mutta tämän kaiken taka-ajatuksena taas se mielikuva kaikille, että olisimme hyvissä väleissä hänen kanssaan. Eron jälkeen hän päätti päivittää Instagramiaan kehumalla vuolaasti minua, jotta saisi nostettua itsensä hyvään valoon hyvänä poikaystävänä, vaikka todellisuudessa hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi julkista nöyryytystä, mitä olen hänen kanssaan joutunut lehtiotsikoissa kokemaan hänen känni- ja naisseikkailujen myötä. Olen myös joutunut lukemaan Jodelista hänen omia aloituksiaan parisuhteestamme, Sara kirjoittaa.


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!