Raija Pelli olisi halunnut julkaista Kikka-kirjan jo vuosia sitten – ”Vasta nyt kustannusyhtiö oli valmis!”

Raija Pelli ja Kikka
Mainos
Mainos päättyy

Toimittaja ja kirjailija Raija Pelli, 63, näki 3. joulukuuta 2005 Berliinin-matkallaan unen, jossa valkoisiin pukeutunut laululintu seisoi lavalla hänen rakkaan ystävänsä Kikan lierihattu päässään. Kasvojen tilalla oli sysimusta aukko. Yleisö hurrasi, mutta laululintu ei enää laulanut. Seuraavana aamuna Raijan puhelin soi ja hänelle kerrottiin, että Kikka oli kuollut.

Muistatko?! Kikka oli 1990-luvun seksikkäin suomalaisartisti – sydäninfarkti koitui kohtaloksi 41-vuotiaana!

Raija ja Kikka olivat sydänystäviä 15 vuoden ajan.
Raija ja Kikka olivat sydänystäviä 15 vuoden ajan.

Kirsi ”Kikka” Sirén menehtyi sydänifarktiin nukkuessaan kotonaan Tampereella vain 41-vuotiaana. Takana oli yli 20 vuoden ura artistina ja parrasvaloissa.

Koiranäyttelyssä kesällä 1990 toisensa tavanneet Raija ja Kikka olivat sydänystävät.

Mainos
Mainos päättyy

– Mitä jos kohtaloni on samanlainen kuin Marilynilla? Palan isolla liekillä, annan kaikkeni, sammun sitten ja kuolen pois.

Uutuuskirja: Ystävä järkyttyi Kikan käsissä olleista jäljistä - raivoisa perheriita päättyi surkeasti!

Raijan mukaan Kikka oli aallonmurtaja. – Kirsi kannusti homoja ja lesboja jo silloin, kun kukaan muu ei heistä puhunut.
Raijan mukaan Kikka oli aallonmurtaja. – Kirsi kannusti homoja ja lesboja jo silloin, kun kukaan muu ei heistä puhunut.

Näillä Kikan omilla sanoilla alkaa Raijan kirjoittama elämäkerta Kikka – Mä haluun viihdyttää, joka julkaistiin viime viikolla. Rakastetun artistin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta.

– Lupasimme toisillemme, että jos toinen meistä täältä ennen aikaisesti lähtee, totuus tulee kerrotuksi. Olisin halunnut julkaista kirjan jo 2015, mutta vasta nyt kustannusyhtiö oli siihen valmis.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Raija Pelli olisi halunnut julkaista Kikka-kirjan jo vuosia sitten – ”Vasta nyt kustannusyhtiö oli valmis!”