Naisia pörrää huippukokin ympärillä! Elämäntaparemontin tehnyt Akseli Herlevi paljastaa: ”Työ on tyttöystäväni!”

Ravintoloitsija Akseli Herlevi, 34, raivasi tiensä toissa viikolla päättyneen Suurin pudottaja -sarjan finaaliin. Kilpailun alussa tehdyssä lääkärintarkistuksessa Akseli sai kuulla olevansa heikomassa kunnossa kuin 70-vuotiaat. Hän otti fakat vastaan ja ryhtyi töihin.
– Tajusin, että nyt on vikat hetket laittaa itseni kuntoon. Kohdallani ei ollut mitään esteitä, mikä olisi estänyt elämäntaparemontin tekemisen.
Finaalijakson kuvausten päättymisen jälkeen hän on ottanut rennommin.
– En ole koskaan urheillut, ainoastaan pelannut junnuna jääkiekkoa. Urheileminen on ollut haastavaa, koska olen ylipainoinen ja kuntoni on huono.

– Leirin jälkeen olen jatkanut treenaamista, eikä se ole tuntunut enää samalla tavalla vastenmieliseltä kuin ennen. Olen pyrkinyt soveltamaan personal trainerin ohjeita omaan elämääni.
Kuva! Suurin pudottaja -tähti Akseli Herlevi kumosi maitodrinkkejä ja tulkitsi karaokea!
Suhde-elämästään Akseli on vähäsanainen.
– Työ on tyttöystäväni!
Oletko huomannut, että naisia pyörisi laihtumisen myötä enemmän ympärillä?
– Ainahan niitä on ympärillä pörrännyt, Akseli veistelee.