Näin tienaavat ja asuvat Keisari Aarnio -sarjan tähdet: Kari Hietalahdella mahtitulot ja komea lukaali – katso kuvat!

Keisari Aarnio -sarja pohjautuu Helsingin Sanomien oikeustoimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin menestyskirjaan. Tarina kertoo Helsingin huumepoliisin entisestä päälliköstä Jari Aarniosta, 60, joka suorittaa parhaillaan 13 vuoden vankeustuomiota törkeistä huumausaine- ja virkarikoksista.

Vantaan vankilan apulaisjohtaja Jaakko Jokinen kertoi Seiskalle alkuvuodesta, että Jari on sijoitettu pilottiosastolle viiden muun vangin kanssa pitkälti turvallisuussyistä.

Seiska selvitti kohutun Keisari Aarnio -sarjan tähtien tulot, talot ja puolisot.

Jari Aarniota näyttelevä Kari "Hissu" Hietalahti, 53, on asunut Helsingin Ullanlinnassa vuodesta 2008. Kodissa pitävät majaa myös hänen puvustajana työskentelevä puolisonsa Minna Härkönen ja televisiosta tuttu koira Pancho Villa. Pariskunnan omistama lukaali on 75-neliöinen citykolmio. Heillä on 21-vuotias Sakke-poika, joka kuitenkin on muuttanut jo omilleen.

Vuonna 2016 Hissu tienasi ansiotuloja 117 173 euroa ja pääomatuloja 2024 euroa. Palautusta tuli 3 137 euroa.

Jari Aarniosta tv-sarja – päänäyttelijäksi Putous-tähti: Ei näitä juonenkäänteitä voisi itse keksiä!

Näyttelijä Janne Virtanen, 50, asuu puolisonsa, muusikko Hanna-Riikka Siitosen ja parin kouluikäisen tyttären kanssa Helsingin Töölössä. Perheen koti on 52-neliöinen kolmio. Janne esittää sarjassa Helsingin Sanomien vastaavaa päätoimittajaa.

Janne tienasi vuoden 2016 verotietojen mukaan 115 839 euroa ja mätkyjä tuli 4 178 euroa.

Jari Aarnion rikosvyyhdistä tv-sarja: katso esimakua kevään kohutuimmasta rikosdraamasta!

Tutkinnanjohtaja Rautavaaraa esittävän Mikko Leppilammen, 39, ja malli Maryam Razavin kahdeksan vuoden suhde päättyi alkuvuodesta. Mikko jäi asumaan yksin Espoon Westendiin, josta pariskunta osti vain vuotta aiemmin hulppean miljoona-asunnon. Arvoalueella sijaitsevassa lukaalissa on peräti 255 neliötä. Mikolla on kouluikäinen tytär ex-vaimonsa, tv-lääkäri ja kirjailija Emilia Vuorisalmen kanssa.

Vuonna 2016 Mikolle kertyi ansiotuloja 91 879 euroa ja pääomatuloja 3 804 euroa. Mätkyjä rapsahti 1 305 euroa.
Mikko Leppilampi hyvästelee Helsingin – muuttaa 255 neliön miljoonakotiin!
Rikostoimittaja Minna Passia näyttelevä Pilvi Hämäläinen, 32, muutti viime syksynä 50-neliöiseen kerrostalokaksioon Helsingin Kalliossa. Suurelle kansalle Pilvi on tullut tutuksi Putous-sarjasta.
Vuonna 2016 Pilville kertyi ansiotuloja 33 797 euroa.
Ei mikään Ankeinen: Putous-Pilvi on Jussi-gaalan värikkäin kaunotar!
Sarjan ohjaaja Jukka-Pekka "JP" Siili, 53, majailee Helsingin arvoalueella Kruununhaassa. Hän on asunut nykyisessä asunnossaan vuodesta 2015 lähtien. JP on ohjannut aiemmin muun muassa menestyselokuvat Veljeni vartija, Selänne ja Härmä sekä tv-sarjat Tellus ja Juulian totuudet.
Ansiotuloja JP:lle kertyi vuoden 2016 verotietojen mukaan 69 636 euroa, joista palautusta tuli 6 431 euroa.