Näin rokkariyrittäjä Jussi69 tekee elantonsa: ”Kirjanpitäjä maksaa minulle kuukausipalkkaa, jotta en tekisi tyhmyyksiä!”

The 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi69 on kiertänyt ympäri maailmaa yhtyeensä kanssa jo lähes 30 vuotta. Musiikin lisäksi Jussin elanto kertyy muun muassa ravintolan pyörittämisestä kahden yhtiökumppanin kanssa, dj-keikoista ja radio-ohjelman luotsaamisesta radio Rockilla.
– Minulla ei ole koskaan ollut säännöllistä tulonlähdettä, sillä olen yrittäjä! Nykyisin minulla on kirjanpitäjä, joka huolehtii raha-asioistani. Kirjanpitäjä maksaa minulle kuukausipalkkaa, jotta en tekisi tyhmyyksiä.
Jussi kertoo, ettei ole koskaan kärsinyt uupumuksesta. Välillä on kuitenkin harmittanut päällekkäisten menojen buukkaaminen kalenteriin.
Läheiset ovat toki tietoisia, että Jussi on kova paiskimaan töitä.

– Tyttäreni merkkasi kolmea vuotta aikaisemmin kalenteriini ylioppilasjuhlansa, jotta varmasti pääsisin osallistumaan. Olen perhekeskeinen ihminen, joten totta kai laitan tuollaiset asiat kaiken edelle.
Jussi 69:ltä harvinainen avautuminen tyttärestään: Tämän vuoksi en ole puhunut hänestä - yhteiskuva!

Sporttisesta elämäntyylistään tunnettu Jussi69 teki uuden aluevaltauksen lanseeraamalla viime viikolla oman Reburn-palautusjuoman yhteistyössä Leader Foods Oy:n kanssa.
– Idea omaan juomaan syntyi juoksulenkillä. Jaksamiseni takia olen tarkka, mitä laitan suustani alas. Olen kiertänyt maapalloa kohta 30 vuotta yhtyeeni kanssa. En pystyisi tekemään sitä, jos kroppa ei olisi kondiksessa.
Jussi 69 listaa läheisimmät muusikkoystävänsä: Näin tutustuimme Ville Valon kanssa!
– Kyseessä ei ole kuitenkaan urheilu- tai energiajuoma. Tämä on palauttava juoma, joka poistaa täydellisesti krapulan, Jussi naurahtaa Seiskalle.
Jussi pitää huolta kunnostaan juoksemalla viikoittain yli 15 kilometrin lenkkejä. Juoksuseurakseen hän hyväksyy ainoastaan entisen tennistähden Jarkko Niemisen.
– Tutustuimme kymmenen vuotta sitten Emma-gaalassa. Pian Jarkko lähetti viestin keskellä yötä ja pyysi lenkille. Ystävyys alkoi vaivattomasti.