Jussi 69:ltä harvinainen avautuminen tyttärestään: Tämän vuoksi en ole puhunut hänestä - yhteiskuva!

Jussi69
Mainos
Mainos päättyy

44-vuotias rumpali Jussi 69 lensi kesken The 69 Eyes -yhtyeen maailmankiertueen Helsinkiin Mannerheimin lastensuojeluliiton muotinäytökseen, sillä tapahtumaa järjestävä Klara Kivilahti kuuluu hänen hyviin ystäviinsä.

– Minulla oli muutama välipäivä Barcelonassa, jonne lennätin tyttäreni. Lomailimme tyttäreni ja Bam Margeran kanssa. Bam innostui julkaisemaan Instagramissa yhteiskuvan meistä. Tyttärestäni ja minusta ei ole koskaan aiemmin nähty julkisuudessa yhteiskuvia, Jussi 69 kertoo Seiskalle.

Jussi kertoo päättäneensä, ettei itse julkaise yhteiskuvia sukulaistensa kanssa.

– Se ei ole minun tehtäväni! Tyttäreni on nyt täysi-ikäinen, joten hän saa esiintyä ystävieni kuvissa. Meillä oli kaiken lisäksi hauska päivä tyttäreni ja Bamin kanssa. Shoppailimme, söimme hyvin ja lenkkeilimme, sillä Barcelona on yksi kolmesta suosikkilenkkimestastani.

– Shoppailumakumme on totta kai erilainen. Hän on tyttö, joten hän ostaa vähemmän Burberryä kuin isänsä. Hänellä on oma tyylinsä!

 

@jussi69official in barcelona with his cute daughter, im allowed to say it!

Henkilön Bam Margera (@bam__margera) jakama julkaisu

Jussi ei ole juurikaan puhunut julkisuudessa tyttärestään.

– Päätin jo kauan sitten, etten puhu hänestä, ennen kuin hän on täysi-ikäinen ja kyllin vanha erottamaan julkisuuskuvan ja todellisen maailman. Se, mitä lehdissä lukee, ei ole oikeaa elämää. En se ole minä. Haluan olla hänelle hyvä isä enkä mikään rokkistara.

– Suurin syy vaikenemiseen kuitenkin oli, että pelkäsin hänen joutuvan kiusatuksi takiani. Olen halunnut suojella tytärtäni. Olen todella ylpeä hänestä, ja rakastan häntä valtavasti.

Vaikka Jussi on viettänyt lähes koko elämänsä tien päällä, ovat välit tyttäreen läheiset.

– Hän tuli hiljattain kylään ja kysyi minulta neuvoa, ketä hänen kannattaa äänestää kunnallisvaaleissa. Hän on aina ollut tosi aikuismainen ja kirjoittanut tosi syvällisiä novelleja ja blogeja. Hän on ollut kiinnostunut muustakin kuin prinsessaleikeistä.

– Tyttäreni oli viime kesänä interraililla. Olen kannustanut häntä kiertämään maailmaa ennen perheen perustamista, mutta olin huolissani hänestä niin kuin kaikki isät ovat. Varoitin häntä pimeistä kujista, huumekauppiaista ja kaikesta mahdollisesta.

Rakkauselämästään Jussi ei halua puhua. Sen sijaan hän kertoo muuttaneensa hiljattain uuteen kotiin.

– Kun tulen kiertueelta kotiin, tarvitsen yksinäisyyttä. Ennen koti ei merkinnyt minulle muuta kuin paikkaa, jossa käyn nukkumassa ja säilytän matkalaukkuani. Nyt minulla on nasta koti, jossa viihdyn.

Tulevan kesän ja syksyn aikana Jussi vie chili-lakujuomaansa ulkomaille, juontaa radiolähetyksiä sekä kiertää yhtyeensä kanssa.

– Lensin tänne Venetsiasta. Huomenna matkaan Berliiniin ja sieltä Hampuriin.

– Lanseerasin hiljattain lakritsan ja chilin makuisen JUSSI69 Chilli Liquorice Shot -juoman, joka tulee myyntiin ympäri maailmaa. Lähdemme huhtikuussa markkinoimaan juomaa muun muassa Shanghaihin alan suurimmille messuille, Jussi 69 kertoi.

Mainos
Mainos päättyy

Jussilla oli 2000-luvun alussa ensimmäinen rokkiklubi Hampurissa. Kun hän laittoi hyvän kappaleen soimaan, yleisöllä oli tapana kiittää häntä shotilla.

– Jekkushotteja tuli niin paljon, että minun oli pakko kaataa osa olan yli. Sen jälkeen meni pitkään, ennen kuin shotit alkoivat jälleen maistua.

– Vuodet 2000–2010 olivat minulle yhtä hullunmyllyä, kun minua vietiin hurjaa tahtia ympäri maailmaa. Elämäni oli kuin flipperipeli, jossa kaikki pallot olivat yhtä aikaa pelissä ilman hengästystaukoa. Rakastin sitä, kaksikympisenä tuollaista jaksaa, ja kaikki oli uutta ja jännittävää. Tuli myös juhlittua aika rajusti.

Jussi on tunnettu siitä, että hänellä on aina monta rautaa tulessa. Niin nytkin. Hän on vuosien saatossa tuomaroinut Idols-kilpailua, työskennellyt Radio Rockilla juontajana, perustanut rokkiravintolan Helsingin keskustaan ja tehnyt säännöllisesti dj-keikkaa ympäri maailmaa.

– Rokkibändissä soittaminen on elämäntyöni. Nautin keikkailemisesta edelleen suunnattomasti. Jos kädet eivät mene poikki, jatkan rumpujen soittamista hautaan saakka.

– En ole koskaan tehnyt musiikkia rahan takia. Ensimmäiset kymmenen vuotta tein sitä käytännössä ilman palkkaa, sillä levymme myivät todella vähän ja soitimme todella pienissä klubeissa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jussi 69:ltä harvinainen avautuminen tyttärestään: Tämän vuoksi en ole puhunut hänestä - yhteiskuva!