Muistatko mistä ex-kansanedustaja Jani Toivola tuli julkisuuteen? Paluu juurilleen: "Yritin muistaa kuka oli se ihminen kahdeksan vuotta sitten"

Toivola
Mainos
Mainos päättyy

Jani Toivola, 41, jätti tämän vuoden maaliskussa poliittiset tehtävänsä kahdeksan vuoden kestäneen uransa jälkeen. 

Stressi vaati veronsa – Jani Toivola murtui kyyneliin julkisessa kulkuvälineessä: Takana rankka syksy!

Moni ei välttämättä muista, että ennen poliittista uraansa Jani tuli koko kansan tietoisuuteen,  kun hän juonsi 2000-luvun alussa The Voice -musiikkikanavalla.

Myöhemmin hänet nähtiin myös Idols-ohjelman juontajana Ellen Jokikunnaksen ja Heikki Paasosen kanssa, unohtamatta juontopestiä vuoden 2009 Big Brotherissa. 

Janilla on kertynyt ansioluetteloon myös näyttelijäkokemusta vuosien varrella. Hän on opiskeli näyttelemistä vuosina 1999-2002 New Yorkissa. 

Mainos
Mainos päättyy

Jani julkaisi eilen torstaina (13.6.) Instagram-tililleen kuvan, jonka yhteydessä hän kertoo olleensa kuvauksissa näyttelijän roolissa. 

Mä olin tänään pitkästä aikaa kuvauksissa näyttelijänä. Yritin muistaa kuka oli se ihminen joka kahdeksan vuotta sitten teki tätä aika paljonkin, Jani kirjoittaa. 

- Ensin pelästyin etten osaa tai muista enää mitään. Se oli melkein fyysinen tunne että sitä ihmistä ei enään ole tai ainakin sen aivot on vaihdettu. Heti ensimmäisestä otosta kaikki alkoi kuitenkin muistua mieleen. Melkein vaistonvaraisesti, hän jatkaa kirjoituksessaan. 

Lue koko teksti tästä

Jani Toivola jättää eduskunnan – ei pelkää hyppyä tuntemattomaan: On mahtavaa kokea 41-vuotiaana se, että kaikki on mahdollista!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Mä olin tänään pitkästä aikaa kuvauksissa näyttelijänä. Yritin muistaa kuka oli se ihminen joka kahdeksan vuotta sitten teki tätä aika paljonkin. Miltä se silloin tuntui ja mikä on nyt toisin tai mitä tekisin toisin? Ensin pelästyin etten osaa tai muista enää mitään. Se oli melkein fyysinen tunne että sitä ihmistä ei enään ole tai ainakin sen aivot on vaihdettu. Heti ensimmäisestä otosta kaikki alkoi kuitenkin muistua mieleen. Melkein vaistonvaraisesti. Samalla jotain tarpeetonta oli poistunut ja joku uusi vapaus oli läsnä. En tunnistanut enää ihan niin suurta tarvetta todistaa muille tai miettiä että mitä pitäisi olla tai mikä olisi "oikein " ja mahdollisimman virheetöntä. Oli enemmän luottamusta siihen että riitän ja kelpaan ja että se mitä olen ja miten luon onkin juuri se mitä voin tarjota. Se on mahdollista löytää vain olemalla ensin yhteydessä itseensä. Sitten pitää tietenkin hypätä ja nähdä muut. Antaa mennä. Välillä voi mennä vähän viivojen yli mutta sitä voi korjailla myöhemmin. Pelkkien viivojen sisällä harvoin syntyy mitään elävää. Ja silti jännitti etukäteen ihan hulluna. #tulossa #elämä #rohkeus #mustatuleeisonavalkoinen #kirjatytölleni

A post shared by Jani Toivola (@janitoivo) on

Jani joutui viime syksynä keskelle kohua, kun selvisi, että Toivola oli hurautellut kansanedustajana työskennellessään veronmaksajien piikkiin taksilla yli 22 000 euron edestä.

Mainos
Mainos päättyy

Hän oli nostanut eduskunnalta myös korotettua kulukorvausta Riihimäellä sijaitsevasta asunnosta, vaikka asuu todellisuudessa Helsingissä. 

Kohun saattelemana mies erosi lopulta kansanedustajan tehtävästään. Hän kertoi julkisuudessa, että kohua aiheuttaneet taksimatkat tapahtuivat hänen elämänsä raskaina aikoina. 

− Julkisuudessa esillä olleet asiat tapahtuivat aikana, jolloin olin vakavasti masentunut. En ensin uskaltanut pysäyttää junaa vaan päinvastoin kiihdytin vauhtia ja yritin loppuun asti todistaa, että pystyn, kunnes asiat alkoivat lipsua otteestani. Lopulta uskalsin pysähtyä ja sain onnekseni apua. Tänään voin hyvin ja olen onnellinen, hän kirjoitti verkkosivuillaan. 

Salainen lemmenloma! Jani Toivola vei uuden rakkaansa Pariisiin!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Muistatko mistä ex-kansanedustaja Jani Toivola tuli julkisuuteen? Paluu juurilleen: "Yritin muistaa kuka oli se ihminen kahdeksan vuotta sitten"