Metsolat-Erkkinä tunnettu Kari Hakala palasi lapsuusmaisemiin: perusti kahvilan Porin Mäntyluotoon – video!
Metsolat-sarjan Erkkinä tunnettu näyttelijä Kari Hakala, 63, ei ole koskaan kaihtanut työntekoa. Kun töitä näyttelijänä ei ollut, hän elätti itsensä tekemällä milloin mitäkin.
– Kaikkea on tullut touhuttua elämän aikana. Jos ei ole ollut näyttelijänhommia, olen ajanut linja-autoa, ollut mökkitalkkarina tai asiakaspalvelukouluttajana, Kari luettelee.
Kolme vuotta sitten erilaisten töiden lista sai jatkeekseen kahvilan pyörittämisen.
Tuolloin Kari pystytti vanhoihin lapsuusmaisemiinsa Porin Mäntyluotoon kahvion. Paikkaa ympäröivät Kallon rantakivikot, joista näyttelijällä riittää kauniita muistoja.
– Muistan, kuinka lapsena tulimme isän ja veljen kanssa tänne ihailemaan maisemia. Päivän kruunasivat maitokahvit makkaraleivän kera. Se oli täydellistä, Kari muistelee.
– Kun isäni nukkui pois Porin kaupunginsairaalassa 2007, tulin suoraan tänne. Istuin yksin rannalla ja juttelin isälleni viimeisiä juttuja.
Näyttelijä Anu Hälvä vaihtoi alaa!
Kun Kari asui muualla, hän piipahti Kallossa aina Porissa vieraillessaan. Poriin hän palasi vuonna 2013.
– Aina käydessäni täällä mietin, että olisi kiva juoda tällaisessa miljöössä munkkikahvit. Nyt sellaiset saa.
Karin luotsaama kahvila Kallon Valo on noussut parissa vuodessa turistinähtävyydeksi.
– Vieraita oli jo ensimmäisenä vuonna 132:sta Suomen kunnasta ja 22 maasta, kaikilta mantereilta. Väkeä käy vauvasta vaariin.