Hyppää pääsisältöön
Susanna Ruusunen

Matti Vanhasen kohuheila Susan Ruusunen yllättää: yrittäjänä ravintola-alalla, elänyt vuosikymmenen parisuhteessa: "Emme asu saman katon alla!"

Ravintola-alan yrittäjä Susan Ruusunen, 48, nousi julkisuuteen 2000-luvun alussa silloisen pääministerin Matti Vanhasen naisystävänä. Suhteen päättymisen jälkeen hän on löytänyt rinnalleen uuden miehen, jonka kanssa on elänyt parisuhteessa lähes 10 vuotta!

- Emme asu kuitenkaan saman katon alla. Olen aika itsekäs ja vaadin paljon omaa tilaa. Elämäni koostuu pitkälti töiden tekemisestä, lounasravintoloita Riihimäellä pyörittävä Susan kertoi Hanna Variksen 35-vuotisnäyttelyn avajaisissa.

Susan Ruusunen

"En kaipaa pyöritystä"

Susanilla on 22-, 23- ja 30-vuotiaat lapset, joista ainoastaan nuorin asuu kotona. Hän keskusteli aikoinaan lastensa kanssa kohujulkisuudestaan. 

- Olemme asuneet yli 20 vuotta samalla asuinalueella. Meidät tunnettiin siellä hyvin, joten lapset pystyivät nauttimaan tasapainoisen lapsuuden ja nuoruuden, koska kaikki tiesivät, kuka oikeasti olen. Se oli aikamoista pyöritystä, jota en enää kaipaa.

Arkistojuttu: Susan Ruusunen sai ikäviä uutisia tuomiostaan!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Pet
Kuvat:
Matti Matikainen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!