Laulajaveljekset Matti ja Teppo paljastavat hämmästyttävän pitkän ja menestyksekkään uran salaisuuden: ”Se on poikkeuksellinen kuvio!”

Turkulaisen arvokiinteistön sisustus on poikkeuksellinen. Vanhan kivitalon seinät suorastaan notkuvat kultalevyistä.
– Niitä on tarkalleen 34, Matti ja Teppo myhäilevät kuin yhdestä suusta.
Suomen suosituimpien turkulaisveljesten toimisto huokuu kotimaista musiikkihistoriaa, ja juuri historiasta voidaan puhua, sillä Matin ja Tepon taival kotimaisen viihdemusiikin tähtitaivaalla on kestänyt jo puoli vuosisataa.
– 50 vuotta ollaan tehty kaikki mahdollinen yhdessä. Sitä hämmästellään edelleenkin, miten ihmeessä olemme onnistuneet saavuttamaan kaiken tämän ja myymään 1,5 miljoonaa levyä.

Iskelmäkonkarit Matti ja Teppo pohtivat kuolemaa: Toivomme äkillistä lähtöä!
Ruohosen veljesten mielestä vastaus on varsin yksinkertainen.
– Musiikki. Kansa on aina halunnut musiikkiamme.
Kultainen iskelmäduo sai rakettimaisen startin, kun kansa hullaantui vuonna 1969 Jos olet onnellinen -ensilevytyksestä. Seuraavana vuonna ilmestynyt Kissankultaa räjäytti lopullisesti pankin.

– Jo silloin koko Suomi oppi tuntemaan meidät Mattina ja Teppona. Samoin 1980-luku oli meiltä vahva. Silloin tuli kovia hittejä, ja loimme niin vahvan pohjan, että sen päälle on ollut hyvä rakentaa.
Koko kansa nauraa: Matti ja Teppo vedettiin kölin ali - pilakuva vetää sanattomaksi!
Viisi vuosikymmentä kestänyt viihdeura on lähes ainutlaatuinen saavutus. Vielä poikkeuksellisempi on tapa, jolla veljekset ovat pysyneet kansakunnan kaapinpäällä.
– Yleensä artisteilla on managerit sun muut, mutta me olemme aina hoitaneet kaiken itse. Omat biisit, oma paletti. Se on aika poikkeuksellinen kuvio, he pohtivat.
– Jos vain tekee tarpeeksi hyviä lauluja, kansa kyllä tykkää. Eikä se edes vaadi jatkuvaa esilläoloa.