Kurvikas Nuppu, 25, herätti huomiota Tinderissä: kiinnostuneet tunnistivat punapään heti Pelicansin cheerleaderiksi – ”Se oli ihan kivaa”

Lahden ja Hämeenlinnan välillä ei ole kuin rapiat 70 kilometriä. Niinpä kaupunkien Liigajoukkueet Pelicans ja HPK ovat viritelleet paikallistaiston: kiekkomiehistöt mittelevät keskenään Hämeen herruudesta.
Puoliväkisin rakennettu kohtaaminen ei ole toistaiseksi aiheuttanut yleisössä sen kummempia väristyksiä, mutta ainakin yhdelle kiekkofanaatikolle Pelsun ja Kerhon kohtaaminen on aina merkitty paksulla punakynällä kalenteriin.
– Totuushan on se, että olen alun perin hämeenlinnalainen, Nuppu Komonen tunnustaa hymyillen Seiskalle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Haastatteluhetkellä hänellä on yllään kuitenkin kaikkea muuta kuin HPK:n oranssimustat värit. Kuutisen vuotta Lahdessa asunut Nuppu, 25, on näet nykyään Pelicansin mimmejä.
– Lahti on ihan mahtava kaupunki, olen rakastunut tähän alusta alkaen. Urheilukaupunki henkeen ja vereen, Nuppu kehuu.
– Ihmisetkin ovat sopivan juroja mutta myös hauskoja – kun sille päälle sattuvat…
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Lahdella ja Suomen Chicagolla on tietty maineensa. Nuppu kuitenkin korostaa, että yllättäen juuri tunteita nostattavissa lätkämatseissa lahtelaiset ovat kuulemma moitteettomia käytökseltään.
– Ikinä ei ole kuulunut huuteluita, vislauksia tai ylipäänsä mitään mauttomuuksia. Päinvastoin, meidät otetaan aina hyvin vastaan, Nuppu vakuuttaa.
– Hallin käytävilläkin kävellessä meitä tsempataan ja kehutaan, että tosi hyvin vedetty!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pelicans Dance Girlsin kurvikkain tanssija kannustaa ylpeydellä Pelicansin turkoosia väriä, vaikka saakin säännöllisesti kuulla siitä kotikonnuiltaan.
– Aika paljonkin tulee kuittia! Minua haukutaan takinkääntäjäksi, mutta vastaan aina, että kannatan kumpaakin joukkuetta. Noh, ehkä kuitenkin enemmän Pelicansia.
Muiden Dance Girlsien tavoin myös Nuppu on onnellisessa seurustelusuhteessa. Vielä viime vuonna uhkea punapää viipotti vapailla markkinoilla.
– Silloin olin vielä Tinderissä, ja sieltä tunnistettiin, että ahaa, sinähän olet se Pelicans-Nuppu! Se oli ihan kivaa, Nuppu nauraa.

Lue lisää ja katso kuvat Pelicans Dance Girlseistä tuoreimmasta Seiskasta!