Hyppää pääsisältöön
Minna Kuukka ja Aki Linnanahde juontavat Radio Novan aamua.

Kohukirja Jere Karalahdesta turvotti Aki Linnanahteen tilipussia – näin suositut radion aamujuontajat tienaavat!

Radio Novan Aamun juontaja Aki Linnanahde, 40, on todellinen radiokonkari. Hänet muistetaan edelleen parhaiten Radio Rockin Heikelä-Linnanahde Korporaatiosta, jossa hän jatkoi vuoteen 2009. Nykyisen juontajaparinsa Minna Kuukan, 48 kanssa Aki on tehnyt töitä vuodesta 2012 alkaen. Ennen radiouraa Minna tunnettiin pitkään MTV3:n kuuluttajana. Hän on vertailun pienituloisin aamushow’n vetäjä.

Lue myös: Auts, Aki Linnanahde joutui erittäin kivuliaaseen onnettomuuteen: Lepattava sormenpää saatiin kursittua!

Aki on kunnostautunut radiotöiden lisäksi myös esimerkiksi kirjailijana. Hän kirjoitti kohukiekkoilija Jere Karalahden elämäkerran vuonna 2017, ja teos oli yksi vuoden myydyimpiä tietokirjoja. Menestys on todettavissa myös radiopersoonan omistamasta Tarinatalli Oy:stä. Firma tuotti viime vuonna 152 000 euroa voittoa 421 000 euron liikevaihdolla. Huippuvuoden jälkeen yhtiöllä oli voitonjakokelpoisia varoja lähes puoli miljoonaa euroa.

Lue myös: Radiojuontaja Minna Kuukka esitteli suloisen Jooa-poikansa!

Aki on naimisissa, ja hänen perheeseensä kuuluu Jonna-vaimon lisäksi teini-ikäinen tytär. Minnalla on puolestaan kaksoslapset Jooa ja Viola miehensä Tatun kanssa.

Akin tulot 2017

Ansio: 77 811 €

Pääoma: 2 488 €

Palautus: 1 419 €

Minnan tulot 2017

Ansio: 49 367 €

Palautus: 1 992 €

Lue myös: Suomen suosituin radioääni Jaajo Linnonmaa takoo hirmutiliä – Anni Hautalan tulot kalpenevat juontajaparin rinnalla!

Kim ohjaa tv-ohjelmia, Harri harrastaa elokuvatähteyttä!

Korporaatio

Radio Rockin Korporaatio-ohjelma on ollut olemassa vuodesta 2006, vaikka yhtään alkuperäistä juontajaa ei enää ole mukana remmissä. Nykyään aamushow’n nestori on Harri Moisio, 46, joka aloitti uransa paikallisradioissa jo vuonna 1990. Korporaation toinen juontaja on Kim Sainio, 45, joka tunnetaan myös monen televisio-ohjelman taustapiruna.

Lue myös: Radiotähti Kim Sainiolla ja Harri Moisiolla karut muistot Seiskasta: ”Liikenneraivoni päätyi Kääk-palstalle!”

Monen muun radiopersoonan tapaan myös Kimiä on nähty viime aikoina televisiossa. Hän on stand up -koomikko Sami Hedbergin aisapari suomalaista nakkikioskikulttuuria esittelevässä Grillit huurussa -ohjelmassa. Harri on puolestaan harrastanut näyttelemistä Tuukka Temosen ohjaamissa elokuvissa.

Lue myös: Radio Rockin juontajakaunotar Paula Rinta-Kanto erosi exästään suhdepaljastuksen jälkeen - Korporaatio-tähdet eivät nielaise puheitaan: "Olen paljastanut koko seksielämäni!"

Kim on naimisissa juontaja Mari Sainion kanssa. Pari löysi aikanaan toisensa Big Brother -ohjelman kuvauksista, jossa Mari työskenteli juontajana ja Kim pääohjaajana. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, ja Kimillä on lisäksi kaksi lasta aiemmasta liitostaan. Harrilla on puolestaan 18-vuotias tytär.

Lue myös: Rajuun onnettomuuteen joutuneen Radio Rockin Kim Sainion Mari-vaimo: Kuskaan miestäni päivittäin hoitoihin!

Kimin tulot 2017

Ansio: 52 269 €

Palautus: 625 €

Harrin tulot 2017

Ansio: 77 378 €

Pääoma: 148 €

Mätkyt: 30 €

Huikeat erot ansioissa!

Radio Aallon Dynastia.

Radio Aallon Dynastian Kimmo Vehviläinen, 46, on ollut Suomen suosituimpia radioääniä koko 2000-luvun. Kokemus ja suosio on todettavissa myös Kimmon tuloista, jotka ovat vertailun toiseksi suurimmat.

Dynastiaa juontavat myös Hanna Kinnunen, 38, joka muistetaan Salattujen elämien Sallana, ja drag-artistina mainetta niittänyt Jarkko Valtee, 50.

Lue myös: Aamuherätykset sekoittavat Radio Aallon Dynastia-show’n juontajanelikon unirytmit – Kimmo Vehviläinen: ”Olen puhunut lähetyksissä masturbaatiotekniikoistani!”

Selviytyjät-kuvauksista palannut Kimmo oli viime kesänä otsikoissa, kun hänen pitkä suhteensa Johanna-vaimon kanssa päättyi eroon. Hannan arki on ollut rauhallisempaa, sillä hän on ollut naimisissa jo yli kymmenen vuotta ja saanut sinä aikana kaksi lasta. Jarkon siviilielämästä ei puolestaan juuri tiedetä, vaikka hän onkin ollut jo vuosikymmeniä julkisuudessa.

Lue myös: Salkkareihin palaava Hanna Kinnunen saa fanipostia: Joidenkin on hankala sisäistää, että en ole kuin Salla!

Kimmon tulot 2017

Ansio: 124 283 €

Palautus: 115 €

Hannan tulot 2017

Ansio: 63 364 €

Palautus: 2 679 €

Jarkon tulot 2017

Ansio: 65 060 €

Pääoma: 422 €

Mätkyt: 2 914 €

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy Käyttäjäksi Tästä linkistä!


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan arkisto ja Nelonen Media

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!