Hyppää pääsisältöön
Susanna Lainen ja Mira Luoti esiintyvät kesäteatterissa.

Kesäteatterissa esiintyvät Mira Luoti ja Susanna Laine vuorottelevat iskelmälegendan naisina - ”Pystymme jakamaan kaikki asiat!”

Sappeen kesäteatterin On kesäyö -musikaalissa nähdään laulaja Mira Luoti, 40, ja ex-missi Susanna Laine, 36. He esittävät rakastettujen tulkitsijoiden Topi Sorsakosken ja Olavi Virran naisia. Topin roolia hoitaa karismaattinen Ilkka Koivula, Olavi Virtana nähdään Jani Koskinen.

Lue myös: Eronnut Mira Luoti yhdistää keikkailun, kesäteatterin ja perhe-elämän – ”Kesä on hyvää aikaa tehdä töitä!”

Näyttelemisen ja laulamisen lisäksi Mira ja Susanna pääsevät esittämään tanssitaitojaan.

– Olen tanssinut nuorempana, mutta en pitkään aikaan. Siksi koreografioiden opettelu olikin aluksi melko haastavaa, Susanna tunnustaa.

Mira ja Susanna ovat tuttuja jo vuosien takaa. Molemmilta löytyy myös teatterikokemusta muun muassa UIT:n lavalta, mutta yhdessä he eivät ole aiemmin työskennelleet.

– Susanna on tunnollinen ja iloinen tyyppi, Mira kehaisee vuoden 2005 Miss Suomi -kisojen toista perintöprinsessaa.

Mira ja Susanna vuorottelevat Heikki Paavilaisen ohjaamassa näytemässä Topi Sorsakosken naisina. Topina hurmaa itseoikeutetusti Ilkka Koivula. – Kummallakin upeista mimmeistä on toimiva, rempseä ote, Ilkka kehuu.
Mira ja Susanna vuorottelevat Heikki Paavilaisen ohjaamassa näytemässä Topi Sorsakosken naisina. Topina hurmaa itseoikeutetusti Ilkka Koivula. – Kummallakin upeista mimmeistä on toimiva, rempseä ote, Ilkka kehuu.

Lue myös: Susanna Laineesta iskelmälegendan naisystävä, Viivi Pumpasesta Kummeli-tähden tytär - julkkiskaunottaret valloittavat Suomen kesäteatterinäyttämöt!

Susanna on aiemmin haastatellut PMMP:stä ponnahtanutta Miraa ollessaan juontajana.

– Ensimmäinen kerta taisi olla joskus 2000-luvulla, kun olin töissä Kiss FM:llä. Mira on hauska ja räväkkä mimmi!

Lue myös: Oho! Eronneet Vain elämää -tähti Mira Luoti ja Happoradion AH Haapasalo bongattiin uimarannalta: ”Hiljainen tunnelma!” - paparazzikuva!

Parisuhdetilannettaan Mira ei halua ruotia. Seiska uutisoi muutama viikko sitten Miran ja Happoradion kitaristin Mika ”AH” Haapasalon suhteen ajautuneen kriisiin.

– Elämässä on kaikki hyvin. Nautin siitä, että pääsen tekemään töitä mahtavien tyyppien kanssa. Susannankin kanssa pystymme jakamaan kaikki asiat, eikä meidän tarvitse pitää kulisseja.


Teksti:
Juhamatti Nieminen
Kuvat:
Timo Korhonen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!